Tällä kertaa istui komentaja paksuseinäisessä tornikammiossa, jonne ei pihalta kaikuva melu päässyt tunkeutumaan. Hän istui laajan kirjoituspöydän ääressä ja sinetöitsi parhaillaan kolmea kirjettä. Suuren uunin lähellä toisella puolen pöytää istuivat hänen veljensä Akseli sekä tämän ikätoveri Klaus Boije, jotka palvelivat linnassa Stålarmin alapäällikköinä.
"Kolmas toden tekee, sanotaan, ja tässä on nyt lähdössä kolmannen kerran kolme kirjettä kolmelle eri henkilölle, siis kolmikertainen kolmen luku", alkoi Stålarm. "Kolme kertaa kolme on yhdeksän, ja niin monella naulallahan meidän Herramme, joka on yksi jäsen kolmiyhteydessä, kiinnitettiin ristinpuuhun. Meillä on siis kaikki syyt odottaa mitä suosituimpia tuloksia avunhuudoistamme. Jos vanha kolmiluku pitää paikkansa, niin me saamme apuvaroja oikein koron kanssa ja silloin nämä paastopäivät ovat lopussa."
"Luulenpa, että nälkä on tehnyt sinut taikauskoiseksi", huomautti nuorempi veli. "Mutta oletko laatinut kirjeesi kyllin tepsivään muotoon?"
"Niinpä luulisin. Kas tässä ensimäisessä, joka on osotettu Noki-Klaulle — sillä nimellähän talonpojat siellä kotona häntä hemmottelevat — kerron minä, että meillä parin päivän perästä on syötävänä saapasnahka ja satularemmit ja ellei tänne toimiteta pikaista apua, tahdon minä mieluummin elää susilaumassa kuin olla nälästä kiukkuisen ja kapinallisen linnan väen päällikkönä. Tässä toisessa taas, joka menee herttualle Ruotsiin, minä kuvailen hätäämme yhtä synkeäksi sekä samalla nurisen, ettei Fleming Suomesta ole toimittanut meille minkäänlaista apua. Ja kolmannessa, joka on kirjoitettu hänen korkeasti katoliselle majesteetilleen Puolaan, minä jatkan nurinaa siitä, ettei meidän herttua Ruotsissa ole välittänyt mitään meidän auttamisestamme. Tämä minun nurinani se on, hyvät herrat, johon minä kaiken toivoni perustan."
Hän hymyili ja katsoi vuoroin kumpaakin silmiin.
"Mutta jospa he joskus lukisivat toisilleen nuo kirjeesi, niin saisitpa totisesti laittaa kaulaluusi valmiiksi", huomautti hänen veljensä.
"Sitä he eivät tässä elämässä tee, sillä siksi suuri juopa on heidän välilleen asetettu, ja toisessa elämässä taas heillä itsekullakin lienee siksi paljon tilitettävää, etteivät he jouda muistelemaan erään piskuisen herra Arvidin kirjeitä."
"Mutta entäpä joku jälkeentulevaisistamme saisi käsiinsä nuo kaikki kolme kirjettä, niin kyllä maar hän pudistaisi päätään ja arvelisi, että olipa siinä kiero mies."
"Kun vatsamme on pintehissä, niin emmepä jouda juuri jälkimaailman arveluita ottamaan laskuihimme. Ja tämä oli kaiketikin paras keino saada heidät liikkeelle, sillä paljon mieluisampaa heille on saattaa harmia toisilleen kuin muistaa meitä poloisia täällä maailman nurkkapielessä. Nyt sinun on toimitettava nämä kiiruimmiten matkalle ja sitten meillä ei ole muuta tehtävää kuin viskata sääremme seinälle ja odottaa avuntuloa."
Stålarm ojensi kirjeet veljelleen. Samassa kuului kolinaa oven takaa ja sisään astui viisi palkkasoturia, joista jokainen edusti eri kansallisuutta. Stålarm kohotti kysyvästi kulmiaan, mutta ennenkuin miehet ennättivät suutaan avata, alkoi hän hymyillä ja virkkoi: