Kauan ei taistelu kestänyt. Viimeiset venäläisistä viskasivat aseet käsistään ja polvilleen heittäytyen huusivat armoa.
"Vai armoa! Kas tässä armo rosvoille ja murhamiehille!" huusi sissien johtaja tappara koholla.
Viimeiseen mieheen hakattiin viholliset maahan ja vangit päästettiin siteistään.
"Ja nyt oikopäätä järven yli Sarkolaan, sillä siellä peuhaa toinen viholaisjoukko!" komensi Teppoinen, työntäen verisen tapparansa vyön alle ja nousten suksilleen.
Hetkinen kuului vielä suksensuihke ja he olivat jälleen tipo tiessään. Kuin rauhattomat varjot liikkuivat siteistään päästetyt vangit luhistuvien rakennusten ja kaatuneiden vihollisten keskellä. Yksi naisista kumartui vaarin puoleen, mutta tämä ei enää nähnyt häntä, vaan mumisi itsekseen:
"Tulipas… tulipas Teppoinen ja kosti minun kuolemani… Jumalan kiitos…"
* * * * *
Lämpimästi paahtoi huhtikuun päivä ja räystäistä tippui vettä kun herra Antti Niilonpoika laskeusi linnanpihalle aikeissa lähteä kaupungilla käymään. Hän ei kuitenkaan ehtinyt montakaan askelta, kun porttiholvista alkoi kuulua äänekästä sananvaihtoa ja pihalle ajoi samassa puolikymmentä rekeä. Linnanpäällikkö varjosti kädellä silmiään ja huudahti:
"Tuhat tulimmaista, siinähän on mies, jota juuri ikään kaipasimme — itse Tuomas Teppoinen ihan ilmi elävänä. No terve mieheen hyvästä aikaa. Mutta mitä uutisia sinä tuot ja mikä kuormasto sinulla on mukanasi?"
"Uutisia minulla ei tällä kertaa ole tiedossani erinomaisempia", vastasi puhuteltu.. "Mutta sen sijaan tuon minä teille tässä talletettavaksi kymmenkunnan vankia."