"Niinpä näkyy ja yksihän niistä on puettu kuin ruhtinas. Mutta missä sait käpäliisi tämän oivan saaliin?"
"Raudun kirkolla. Olin miehineni sielläpäin retkeilemässä, kun kuulin tämän pajarin joukkoineen tulleen sinne ryöstelemään. Vaaniskelin häntä pari päivää ja kun he olivat asettuneet yön viettoon Raudun kirkolle, kävin minä miehineni juoneen käsiksi ja kevensin heidät ryöstösaaliista. Tavarat palutimme entisille omistajilleen, mikäli niitä enää oli hengissä, ja pajarin alipäällikköineen toimme terveisistä tänne Viipuriin."
"Entäs pajarin muu joukko?"
"Parisen sataa heistä korvensimme erääseen pirttiin ja loput hakkasimme tantereeseen. Takaisin rajan yli heistä ei päässyt sorkkaakaan, sen takaan."
"Oivallista, sinä kunnianarvoisa Tuomas", puhkesi Antti Niilonpoika sanomaan, lyöden Teppoista olkapäälle. "Tästä on kuningas aikanansa saapa tiedon. Mutta nyt sinun on saatava kumaus reininviiniä, eikä ainoastaan yksi, vaan monta kumausta, niin että päässäsi humisee ja heiskuu. Ja sitten minä kerron sinulle omat uutisemme, jota varten sinua olemme tänne vartoneet."
Antti Niilonpoika johdatti Teppoisen sekä hänen veljensä ja orpanansa ylös omiin asuinhuoneisiinsa. Kun viinikannut oli tuotu pöytään ja niistä maistettu, kaivoi linnanpäällikkö kätköistään sinetillä varustetun paperin, levitti sen Tuomaan eteen ja virkkoi:
"Kas tässä on paperi, jossa kuninkaallinen majesteetti valtuuttaa sinut ratsumestariksi sekä myöntää sinulle verovapauden sillä ehdolla, että sinä sitoudut vakinaiseen ratsupalvelukseen ja samalla otat pannaksesi kokoon keveän ratsuväkijoukon. Siitä tulee niin sanottu tiedustuslipullinen, kaikki siihen kuuluvat miehet saavat samanlaisen verovapauden ja sinä olet heidän ratsumestarinsa. Mitäs sinä itse sanot tästä kaikesta?"
"Minä suostun ja kiitän hänen kuninkaallista majesteettiaan", vastasi Teppoinen vaatimattomasti. "Alkaahan sodankäynti muuttua jo toiseksi luonnokseni."
"Oikein, ratsumestari, ja ennustanpa sinulla olevan edessäsi monta loistavaa urotyötä", sanoi Antti Niilonpoika ja alkoi nyt sanan mukaisesti suomentaa kuninkaan kirjelmää. Päästyään loppuun lausui hän: "Tämän perusteella sinä, Tuomas Teppoinen, olet nyt melkein kuin aatelismies, ja lisäksi vielä kuninkaallinen ratsumestari. Onneksi olkoon, herra ratsumestari!"
Herra Antti Niilonpoika kohotti viinikannunsa ja tarkkasi samalla, minkä vaikutuksen hänen sanansa tekisivät vastaleivottuun knaappiin. Mutta Tuomas Teppoisen vakavilla ja älykkäillä kasvoilla ei näkynyt minkäänlaisia liian ihastuksen tai itserakkauden merkkejä. Hänen ajatuksensa tuntuivat työskentelevän kokonaan käytännöllisissä asioissa, sillä vallan arkipäiväisesti virkkoi hän: