"Mitä se nyt oikein merkitsi se kuulutus?" kysyi kotimatkalla muuan kirkkomiehistä toveriltaan.
"No, etkö sinä pitänyt korvaläpiäs auki!" vastasi toinen. "Sanottiinhan siinä selvästi, että Suomi on nyt korotettu suuriruhtinaskunnaksi."
"Niinpä niin suuriruhtinaskunnaksi, mutta kukas se sitten tulee meille siksi suuriruhtinaaksi, sitähän minä tässä vain älpin."
Sitä ei tiennyt toinenkaan ja sitä nyt seuraavina päivinä ankarasti tuumittiin Muolassa, kunnes levisi huhu, että Tuomas Teppoinen se on ylennetty Suomen suuriruhtinaaksi. Niin suuri oli jo hänen maineensa kansan kesken, että ihmiset vastaanväittämättä uskoivat tätä huhua ja pitivät sitä varsin luonnollisena. Ja kun Teppoinen retkillänsä liikkuen taas jälleen pistäysi kotonaan, varustausivat muolalaiset kunnioittamaan häntä ruhtinaanaan. Silloin Teppoinen, asian kuultuaan, purskahti kaikuvaan nauruun ja selitti miehille asian oikean laidan. Mutta siitä huolimatta pitivät ihmiset päänsä ja kuolemaansa saakka sai Tuomas Teppoinen Viipurin kannaksella kantaa nimeä Teppolan suuriruhtinas.
Tämä talonpoikainen ratsumestari, ovela tiedustelija ja rohkea sissipäällikkö säilytti päänsä kaikissa tämän pitkällisen ja tuhoisan Venäjän sodan vaiheissa. Kun se vihdoinkin päättyi Täyssinän rauhantekoon, eleli hän jälleen rauhan miehenä veroista vapautetulla syntymätilallaan Valkiamatkan kylässä. Hän saavutti korkean ijän ja kuoli vasta Kustaa II Adolfin ensimäisinä hallitusvuosina. Hänen leskensä Anni sai poikineen nauttia edelleen verovapautta. Kauan säilytti kansa muiston tästä sen omasta keskuudesta kohonneesta sankarista, joka maamme kaakkoisimmilla etuvarustuksilla asuen oli niin tehokkaasti ottanut osaa isänmaansa luonnollisten rajojen luomiseen.
Kyösti Wilkuna.
TAISTELEVAIN VALTAKUNTAIN RAOSSA.
ROPONITSA JA RÄSÄNEN.
Tuskin olivat hämäläisten ja savolaisten väliset katkerat heimotaistelut, taistelut Sisä-Suomen erämaista ja kalavesistä, keskiajan loppuessa talttuneet, kun Saimaan ympäristön savolainen asutus joutui uuteen, sitkeään veljesvihaan itäistä naapuriaan ja vielä lähempää heimolaistaan, Karjalan väestöä, vastaan. Nämäkin uudet vainot johtuivat osaksi takamaiden ja kalavesien omistamista koskevista riidoista, sillä rintamaa-asutuksen laajetessa molemmilta puolilta karahtivat sen latvat usein vastakkain pohjoisilla saloilla.
Mutta nämä uudet vihat ja kahakat johtuivat kuitenkin etupäässä niiden valtakuntain välisistä kiistoista ja sodista, joiden kesken Savon ja Karjalan rajaheimot olivat pilkotut. Ruotsin hallitusherrat isännöivät Savossa ja olivat sinne perustaneet Savon uuden linnan seutuun, jota Nowgorodin ruhtinaat väittivät omaksi alueekseen ja josta he tahtoivat työntää tungeksijat pois. Mutta Savonlinnan isännät selittivät päinvastoin itäiset ja pohjoiset takamaatkin omaan valtapiiriinsä kuuluviksi ja pyrkivät savolaisen asutuksen mukana laajentamaan sinne vaikutustaan. Ja kun hyökkäysretkiä ehtimiseen tehtiin molemmilta tahoilta, hävitettiin vuoroin karjalaisten, vuoroin savolaisten asutusmaat.