* * * * *
Talven tultua läksi siten karjalaisten suksijoukko liikkeelle, aluksi rankaisemaan savolaista asutusta siitä, että se oli auttanut Ruotsin valtaherroja, kun nämä yrittivät laajentaa valtaansa ja isännyyttään Pohjois-Karjalan kaukaisiin, ennen vapaina säilyneisiin kyliin. Se teki jo tänä ensi talvena monta retkeä, hävitti armotta Savon köyhät uudiskylät ja porhalsi sieltä taas selkien poikki Etelä-Karjalan vanhemmille, vauraammille asuinmaille, jättäen raunioita, verta ja tuskaa jälkeensä. Väliajoin vahti tämä melkoiseksi kasvanut sissijoukko oman asutuksensa rajoilla, estäen sapettuneita vihollisiaan samoamasta salotaipaleiden taa kostotöihin.
Roponitsan nimi tuli pian pelätyksi laajan raja-asutuksen kaikilla kulmilla. Sitä kammoi Saimaan saariston talonpoikaisväki, joka koska tahansa saattoi odottaa häntä vieraakseen, sitä pelkäsi Laatokan ranta-asutus ja Ruotsin hallitusherroillekin se kävi alituiseksi kiusaksi, heidän kun aina täytyi olla varuillaan häätääkseen tuon uskalikon partiomiehen yöllisiä hyökkäyksiä.
Ja vuosikausiksi palautti todella Roponitsa näin turvallisen elämän ja vanhan vapauden Pohjois-Karjalan pitäjiin. Pienet vihollisparvet eivät enää uskaltaneet hyökätä Pyhäjärven taa eikä sinne Käkisalmesta eikä Savonlinnasta näinä vuosina sotajoukkoja joutanut. Vieraat verottajat pysyivät varovasti loitolla koko pohjoisesta Karjalasta. Kotikulmansa puolustajana saavutti Roponitsa siten pian rakastetun, ihaillun sankarin maineen. Ylvästellen häntä kehuivat Liperin miehet itäisille naapureilleen, joiden kylistä nyt rupesi tulemaan sissijoukkoon yhä enemmän apuväkeä. Talonpojat kulkivat turvallisina kalavesillään ja pyyntimaillaan tietäen, että heidän saalistaan ei nyt tule vieras riistämään, ja talojen emännät rauhoittivat marjaan lähtevää lapsiaan, virkkaen: — Käykää vaikka etempänäkin, Roponitsa meitä vartioi!
* * * * *
Mutta eteläisempiä Karjalan pitäjiä painoi yhä raskaasti vieraan ies. Pitkin koko 1580-lukua ja seuraavankin vuosikymmenen alkua jatkui keskeytymätöntä sotaa noiden suurten valtakuntain, Ruotsin ja Venäjän, välillä, ja sitä käytiin usein kyllä Karjalankin mailla. Hyökkäyksiä tehtiin yhtäältä Laatokan rantoja pitkin Aunukseen saakka, toisaalta Vuoksen virran yli Viipurin rintamaille asti. Ruotsalaiset olivat jääneet pitämään valloittamansa Käkisalmen, ja sieltä he vähinerin laajensivat valtaansa pohjoiseen ja itään. Niin joutuivat ne Pohjois-Karjalan eteläisemmät pitäjät, jotka ennen olivat, vaikka heikosti, tunnustaneet Novgorodin ja Moskovan yliherruutta, heidän vaikutuksensa alaiseksi, ja näiden seutujen väestön oli isoksi osaksi pakko, mikäli se ei paennut asuinsijoiltaan, alistua tuohon uuteen valtaan. Paenneiden tilalle taas muutti Suomen puolelta, Savosta, uusia asukkaita, joilla oli sama uskokin kuin heidän isännillään ja verottajillaan, jotka sinne kirkkojaan rakensivat ja jotka siten yhä lujittivat siellä läntistä vaikutusta.
Tätä kehitystä katselivat pohjoisten pitäjäin miehet huolella ja pelolla, aavistaen, että heitä lopultakin uhkaa naapurien kohtalo. Pakolaisia saapui ehtimiseen heidän kyliinsä valitellen "Ruotsin ryöstöä", ja eräänä talvena tulvahti näitä joukottain Tohmajärveltä, joka siihen asti oli ainakin osaksi säästynyt vapaiden pitäjäin joukossa, kertoen, että nyt sielläkin Käkisalmesta tullut väki oli ruvennut tuhotöitä tekemään. Se on pannut talonpojille uuden, raskaan veron ja häätää armotta talostaan kaikki, jotka eivät mielisuosiolla maksa. Hätääntyneet olivat turvautuneet niihin venäläisiin pajareihin, joita takavuosina oli asettunut näihin kyliin. Mutta ruotsalaiset verottajat olivat savolaisten uudisasukasten avulla hyökänneet pajarien kimppuun, surmanneet heidät ja ryöstäneet talot ja tavarat sekä heiltä että heihin turvautuneilta karjalaisilta.
— Ruotsin voima yltyy, valittivat pakolaiset. — Tulkaa ajoissa avuksi!
— Kun olisi Roponitsa kotosalla! — Roponitsa oli partiomiehineen parastaikaa Savon retkillä, ja hänen poissaollessaan olivat kotiseudun miehet aina neuvottomat.
— Tulkaa, kehottivat vain pakolaiset, ja varottivat samalla: — Sama tuho uhkaa teitä kuin meitäkin, ellette ajoissa apuun käy.