Ja uudelleen yltyi taistelun meteli pienen leikkilinnan ympärillä.

"Mutta katsopas tuota", kuiskasi Kaarina-täti ja kälyään kylkeen nyhjäisten osotti pientä Kustaata, joka jännittynyt ilme totisilla ja kalvakoilla kasvoillaan sekä sieramet laajentuneina henkeä pidättäen seurasi taistelun menoa. Näkyi selvästi, kuinka hänen hento vartalonsa värähteli ja lihakset jännittyivät, kun hän hengessään koetti auttaa jotakin taistelevista.

"Jos kenestäkään, niin hänestä kai myös tulee sotilas", jatkoi Kaarina-rouva.

"Hänen horoskooppinsa osottaa rataa, joka vie vieläkin korkeammalle ja kauemmas kuin Eevertin", kuiskasi mestari Sigfrid. "Mainio sotilas hänestä tulee, vaikka minä niin mielelläni soisin hänestä oppinutta, sillä hänellä on niin terävä pää. Mutta minkä kohtalojen herra on tähtiin kirjoittanut kunkin osaksi, se pitää paikkansa."

"Minun pikku Kustaani!" puhkesi äiti sanomaan hellästi ja ojensi kätensä saadakseen Kustaan syliinsä, mutta tämä oli niin koko sielullaan kiintynyt taisteluun, ettei hän huomannut äitinsä kutsuvaa liikettä.

"Hän on aina niin kalpea ja totinen", virkahti Kaarina-täti.

"Se on kenties perintöä siitä, että hän on syntynyt vankilan muurien sisällä", sanoi äiti ja huoahti menneiden päivien surullisille muistoille.

Sotapäällikkö ja valtaneuvos Kaarlo Henrikinpoika Horn oli syyttömästi joutunut epäluuloisen Juhana-kuninkaan vihoihin ja saanut istua vankeudessa sekä loppujen lopuksi häväistynä käydä mestauslavalle, missä hänet kuitenkin armahdettiin. Hänen vankeusaikanaan oli Örbyhusin linnassa, jonne Agneta-rouva oli seurannut miestään, syntynyt heidän nuorin poikansa, Kustaa. Tästä johtuvaksi luuli äiti sen miettivän ja totisen, miltei raskaan ilmeen, joka usein oli nähtävänä hänen nuorimpansa muutoin niin älykkäillä kasvoilla.

Tällä välin oli Kustaa-pojan jännitys noussut korkeimmilleen. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin ja yhtäkkiä lähti hän kuin nuoli livistämään linnotusta kohti. Äiti huusi häntä nimeltä, mutta taakseen katsomatta jatkoi hän matkaansa ja katosi yhdessä mylläkässä temmeltävien poikien keskelle. Täti ja mestari Sigfrid purskahtivat nauramaan, mutta äiti pyysi hätääntyneenä Henrikiä juoksemaan jälestä ja tuomaan Kustaan pois, ettei hän siellä suurempain keskellä loukkaantuisi.

"Entäs mitä te olette tähdistä lukeneet hänen osalleen, mestari Sigfrid?" kysyi täti nyökäten päätään Henrikin jälkeen.