Kun sotamies ei mielinyt totella, suhahti Hornin miekka huotrasta ja välkkyi miehen pään yllä. Säikähtyneenä jätti tämä saaliinsa ja mutisten, niska kyyryssä vetäytyi syrjään.
"Paikalla ulos pihasta!" ärjäsi Horn skotlantilaisille ja kun he alkoivat kiroilla, etteivät he muka tottele muita kuin omaa päällikköään, lausui Horn lyhyen komentosanan miehilleen, jotka seuraavassa tuokiossa ratsastivat nurin joukon skotlantilaisia. Muutamat näistä saivat surmansa ja toiset syöksyivät kadulle.
"Se on Ivergorn, Ivergorn", huusivat pihaan paenneet kaupunkilaiset, heittäysivät polvilleen, ojentelivat käsiään Hornia kohti ja peittivät hänet kokonaisella siunausten ja kiitosten tulvalla. Niin, niin, kyllä he olivat kuulleet Ivergornin lempeydestä, kuinka hän oli monesti pelastanut turvattomia sotamiesten käsistä.
Horn lausui heille muutamia rohkaisevia sanoja, jätti portille osan miehiään vartioiksi, ettei pihaan pääsisi uusia väkivallantekijöitä, ja riensi sitten eteenpäin sille suunnalle, jonne uudet avunhuudot häntä kutsuivat…
Päivän valjetessa kohtasi Horn sotaveikkonsa de la Gardien torilla, jonne torvet kutsuivat hajaantunutta sotajoukkoa.
"Onnittelen sinua tästä uudesta helmestä voittojesi sarjassa!" lausui Horn toverinsa kättä puristaen.
"Yhtä kirkkaana helmenä loistaa tämä sinun omien voittojesi rivissä, sillä sinäpä ensimäisenä tunkeusit kaupunkiin", vastasi de la Gardie. "Sitäpaitsi ei helmemme ole vielä aivan valmis."
Hän viittasi linnoitusta kohti, jonne osa sotaväkeä sekä kaupungin ylhäisimmät henkilöt olivat onnistuneet sulkeutumaan. Pitkin muurin harjaa näkivät he hiljalleen etenevän joukon messupukuisia pappeja, etupäässään metropoliitta Isidoras. Laulaen messua kantoivat he korkealla suuria pyhimysten kuvia, joiden jalokivet ja kultaukset kimaltelivat nousevan auringon säteissä.
"Katsopas, ne aikovat aidata meidät tänne ulkopuolelle", sanoi Horn. "Mutta ennen iltaa me olemme siellä sisällä, vai mikä on sinun mielipiteesi?"
"Niin, ennen päivän laskua pitää meidän lippumme liehua tuon suurtornin huipussa."