Tällöin oli nuorin veli, Kustaa Horn, viettänyt kaksi vuotta Alankomaissa, missä hän Morits Oranialaisen johdolla taisteli espanjalaisia vastaan. Kohta Eevertin kuoleman jälkeen oli hän raskain mielin jättänyt Pihkovan leirin ja lähtenyt takaisin ulkomaille. Kokonaista neljä vuotta viipyi hän Oranian prinssin koulussa. Sen jälkeen matkusteli hän vielä Ranskassa ja Italiassa, yhä vain opiskellen ja täydennellen oivallista kielitaitoaan, mistä hänellä myöhemmin soturina ja valtiomiehenä tuli olemaan suurta hyötyä. Kun hän tämän jälkeen kuudenkolmattavuotiaana palasi kotiin, oli hänellä vankka opillinen perusta, jolle saattoi rakentaa suuren tulevaisuuden. Ja nopeasti, aste asteelta, hän tämän jälkeen alkaakin yletä, päätyen kuninkaan ensimäiseksi mieheksi.
Palvellessaan aluksi hovissa kuninkaan kamariherrana voitti hän vilpittömällä ja suoralla luonteellaan sekä syvillä tiedoillaan hallitsijansa täyden luottamuksen ja ystävyyden. Senpä vuoksi uskoikin Kustaa Aadolf hänet asiamiehekseen ryhtyessään kosimaan prinsessa Maria Eleonoraa Berlinin hovista. Horn saattoi asiat onnelliseen päätökseen, minkä jälkeen hän everstiksi kohotettuna seurasi kuningasta Puolan sotaan. Rigan vallotuksessa haavoittui hän vaikeasti, mutta piti siitä huolimatta paikkansa, kunnes taistelu oli ratkaistu. Urhoollisuutensa johdosta lyötiin hänet ritariksi. — V. 1624, siis kahdenneljättävuotiaana, nimitettiin hänet valtaneuvokseksi ja vuotta myöhemmin sai hän koko Suomen armeijan ylipäällikkyyden. Sellaisena oli hän suomalaisineen mukana monessa loistavassa voitossa, johtaen m.m. Wallhofin voitokkaassa taistelussa vasenta siipeä. V. 1628 nimitettiin hänet sotamarsalkaksi sekä samalla Liivinmaassa olevan Ruotsin armeijan ylimmäksi päälliköksi.
Kun Kustaa II Adolf kesällä 1630 purjehti sotajoukkoineen Saksaan, yhtyäkseen kolmikymmenvuotiseen sotaan, marssitti Horn suomalaisen sotajoukon Liivinmaalta maitse Stettiniin, jossa hän yhtyi kuninkaaseen. Hän oli lähinnä kuningasta korkein päällikkö ja Ruotsin armeijan siirtyessä hiljalleen etelää kohti voitti hän yksinään useita tappeluita. Niin tuli vihdoin kuuluisa Breitenfeldin päivä, jolloin kummankin sotivan puolueen pääarmeijat koko Europan jännittyneen huomion esineinä seisoivat vastakkain.
Pienen talonpoikaistuvan pöydällä paloi kaksi kynttilää. Pöydän reunaan nojaten seisoi kuningas, kädessään paperi, johon hän oli merkinnyt taistelusuunnitelman ja joukkojen sijoittelun huomista päivää varten. Hänen ympärillään seisoivat ylimmät päälliköt, Horn, Banér, Åke Tott, Teuffel, Hepburn, Baudis, Torstenson. Kuningas oli juuri lopettanut selonteon taistelusuunnitelmasta, oli hetkisen vaiti ja lausui sitten, siirtäen katseensa paperista Horniin:
"Huomisen taistelun menestys lepää ennen kaikkea sinun hartioillasi, rakas Horn. Minä olen uskonut sinulle vasemman siiven johdon ja taistelussa riippuu miltei kaikki siitä, jaksaako vasen siipi säilyttää asemansa sillaikaa kuin oikea hyökkää. Mutta sen vuoksi minä olenkin valinnut juuri sinut, sillä minä tiedän, että sinä olet kuin luotu pitämään paikkasi."
"Minä kiitän Teidän Majesteettianne tästä luottamuksesta ja huomispäivä saa osottaa, että minä olen sen myöskin ansainnut", vastasi Horn, lisäten leikillisesti: "Onhan suomalaisten pääominaisuuksia itsepäisyys, sanotaan, ja nytpä se kerrankin pääsee täysiin oikeuksiinsa."
Kaikki naurahtivat ja kuningas sanoi:
"Ja tämän itsepäisyytesi vahvistukseksi olen minä vasemmalle siivelle määrännyt suurimman osan suomalaisista härkäpäistä, jota vastoin oikealle siivelle ikäänkuin sen teräksi, tulevat ainoastaan Stålhandsken ja Åke Tottin suomalaiset rakuunat."
Tämän jälkeen piti kuningas pienen puheen huomisen taistelun merkityksestä ja mitä mahdollisuuksia se oli avaava heille ja protestanttien asialle, vakuuttaen luottavansa oikeuden ja totuuden voittoon, lopetettuaan puheensa huomispäivän tunnuslauseeksi määrätyllä "Jumala kanssamme!" puristi hän voimakkaasti jokaisen läsnäolevan kättä, minkä jälkeen he kaikin lähtivät ulos. Joukot olivat yöpyneet taivasalle suunnilleen siinä järjestyksessä, mikä heillä tuli olemaan huomisessa taistelussa. Päälliköt hajaantuivat kukin joukko-osastonsa luo, paitsi Horn, Banér ja Teuffel, joita kuningas pyysi seurakseen kuluttamaan yön hetkiä. Hänkin oli päättänyt viettää yönsä ulkona vaunuissaan, jotka oli pysäytetty rintaman keskustaan. Mutta häntä ei nukuttanut ja hän kaipasi puhekumppaneita.
Oli kostean lämmin ja pimeä syyskuun yö. Joka puolelta kuului pimeän keskeltä ratsuhevosten rauskutusta sekä etäämpää leirin laiteilta vahtien yksitoikkoiset huudot, joita seurasi aina vilkas koiranhaukunta läheisestä Wolken kylästä. Yltympäri pilkotti leirinuotioita, mutta niiden punertavat liekit eivät kyenneet hajoittamaan sankkaa pimeyttä. Kuninkaallisten vaunujen lähellä paloi niinikään nuotio, jonka ääressä makasi joukko henkivartioita. Neljä heistä seisoi vaunujen ympärillä ääneti ja musketteihinsa nojaten.