"Entäs kun meidän vuoromme tulee saada vyöry vastaamme, kykenettekö tekin kuumentamaan heidän käpälänsä yhtä komeasti kuin Stålhandsken pojat?" kysyi Horn.
He sitä vasta kykenevätkin, huusivat miehet, kunpa ne nyt vain tulisivat tai kun päästäisiin tässä itse hyökkäämään. Ja pitkin näitä jäykkiä rivejä levisi intohimoinen taistelukiihko ja sapelinrämistely. Se tuntui tarttuvan hevosiinkin, jotka levottomina kuopivat maata ja pärskähtelivät.
"Malttakaahan hieman, pian tulee teidänkin vuoronne", rauhotti heitä Horn.
Baudis lennätti täyttä karkua Hornin luo ja pyysi lupaa saada rykmentteineen hyökätä saksilaisten avuksi, jotka tuonnempana vasemmalla olivat taistelussa keisarillisten oikean siiven kanssa ja olivat jo pahasti joutuneet sekasorron valtaan.
"Ei, siihen minä en anna suostumustani", vastasi Horn. "Meidän on pysyttävä koossa noiden varalle", ja hän viittasi Tillyn johtamaa keskustaa kohti, joka sankkana muurina seisoi vielä alallaan kummun rinteellä.
Itsekseen kiroillen palasi Baudis joukkonsa luo. Mutta Horn tähysteli yhä Tillyn pelottavia, tiheitä neliöitä. Yhtäkkiä alkoivat niiden tavattoman pitkät peitset huojua ja liput siirtyä eteenpäin. Kuin suunnattoman suuri rautainen jyrä läheni tuo panssaripukuinen raskas rintama Ruotsin armeijan keskustaa. Mutta Torstensonin nahkatykit purkivat kidastaan ehtymättä tulta ja kuolemaa ja hetken kuluttua yhtyivät takana olevat musketöörit samaan leikkiin. Tillyn rautaiseen rintamaan syntyi suuria aukkoja ja epäröiden pysähtyi tiheä keihäsmetsä. Vielä kerran yrittivät neliöt eteenpäin, mutta yhä murhaavammaksi kävi ruotsalaisen keskustan tuli. Neliöt pysähtyivät uudelleen, peräytyivät ja lähtivät marssimaan oikealle.
Horn ei ollut uskoa silmiään. Kuinka saattoi vanha varovainen Tilly menetellä noin ja jättää vasemman siipensä oman onnensa nojaan? Aukko keisarillisten rintamassa kävi hetki hetkeltä yhä suuremmaksi. Oliko kuningas huomannut tämän? Kaiken varalta lähetti Horn kiiruusti sananviejän ilmottamaan siitä kuninkaalle.
Tillyn jalkaväki jatkoi matkaansa ohi Hornin joukkojen ja kävi saksilaisten kimppuun, jotka moniaan hetken kuluttua oli lyöty hajalleen ja täydessä paossa. Kohta on meidän vuoromme ja meidän on Jumalan nimessä säilytettävä paikkamme, kunnes kuningas oikealla siivellä on selviytynyt Pappenheimista, ajatteli Horn.
Baudis lennätti, tällä kertaa yhdessä Callenbachin kanssa, jälleen Hornin luokse ja vaati päästä hyökkäämään Tillyn joukkojen kylkeen.
"Ei, meillä on vielä suurempi syy kuin äsken pysyä alallamme", vastasi Horn lujasti ja siihen saivat nuo kiihtyneet upseerit tyytyä. Kun he olivat poistuneet, komensi Horn koko vasemman siiven kääntymään jonkun verran vasemmalle. Tuskin oli tämä manöveri saatu kunnolla suoritetuksi, kun pölyn ja ruudinsavun keskeltä tulivat näkyviin Tillyn joukot. Syntyi pelottava yhteentörmäys. Huutoja, kirouksia, aseiden kalsketta, hevosten korskuntaa ja kuolonvoihkauksia. Horjumatta iski Hornin johtama joukko vastaan ja raivoisina kajahtelivat telmeen keskeltä suomalaisten "hakkaapäälle!" huudot. Mutta vihollisten paino oli ylen suuri, heitä vastassa kun oli keisarillisten koko keskusta ja oikea siipi. Hiljalleen luisui ruotsalais-suomalainen armeija ylivoimaisen vihollisen painosta takaperin ja siellä ja täällä syntyi aukkoja, joista vihollinen pyrki murtautumaan läpi. Mutta kaikkialla, missä vaara oli suurin, oli Horn läsnä. Hän järjesti uudelleen sekasortoon joutuneet rykmentit ja tukki alituisilla joukkojen siirtelyllä uhkaavat aukot. Hänen tyyneytensä ja varmuutensa sai hämminkiin joutuneet nopeasti malttamaan mielensä ja hänen järkkymätön rohkeutensa innosti sotilaat äärimmäisiin ponnistuksiin.