Siltapalkit tömisivät, voittajat karauttivat linnaan ja Maunu ratsasti harvoine asemiehineen tiepuolessa heidän ohitseen pois Suomen Turusta. Ja samalla hän hävisi Suomen historiastakin. Sen verran hänestä vain vielä tiedetään, ettei hän voitettunakaan suostunut Stureille vannomaan uskollisuuden valaa, hän piti kaatuneenakin oman päänsä. Muutamia vuosia myöhemmin kuoli Maunu Frille unhotettuna ukkona. Mutta hautansa hän sai Turun tuomiokirkon Kaikkien pyhien kappelissa, jolle hän oli mahtinsa päivinä tehnyt lahjoituksia.
Hänen ystäväänsä ja vastustajaansa Tönne Erikinpoikaa seurasi onni kauan, kunnes se hänetkin lopulta petti. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua pudotti mestauskirves hänen kauniin päänsä siinä samassa Turun linnassa, jonne hän nyt Maunu Frillen ohitse ratsasti niin pystynä ja varmana.
Santeri Ivalo.
ERÄMAANLINNAN PUOLUSTAJA.
PIETARI KYLLIÄINEN.
Surun ja ahdistuksen aikaa oli sotavuoden 1495 syksy koko Suomessa. Palo oli käymässä maan kaakkoisella kulmalla ja sieltä rientävät pakolaiset, jotka pyrkivät läntisiin maakuntiin taikka ehättivät lymyilemään Sisä-Suomen saloihin, levittivät kaikkialle tietoja niiden vihollisjoukkojen tavattomasta suuruudesta ja julmuudesta, jotka parastaikaa piirittivät Suomen etuvarustusta, Viipuria, ja uhkasivat sen valloitettuaan syöksyä hävittämään koko auki olevan maan.
Eräs pakolaisparvi souti siten eräänä sateisena syyspäivänä Saimaan vesiä niiden latvoja kohden ja poikkesi matkallaan Savon uuteen, pieneen kivilinnaan, joka yksin seisoi Kyrönkosken kalliosaaressa laidattoman erämaan keskellä. Venheen laskiessa linnan alle tuntui tuo varustus vallan äänettömältä ja autiolta, niinkuin ei siellä olisi eläjiä ollutkaan. Ainoastaan musta oinas seisoi kankein säärin rannalta kohoavan kallion laella, katsoa jurottaen salmeen soutavaa venhettä, ja sen jäykkä niska ja suuret, käyrät sarvet kuvastuivat aavemaisina hallavaa taivasta vastaan.
Mutta linnan vartiat valvoivat, vaikka näkymättöminä, tornissa ja muurin sarvilla, ja hetken kuluttua nousi rantakalliolle, suljetun vesiportin kohdalle, kookas, leveäharteinen mies, joka asettui oinaan viereen yhtä jykeänä ja jäykkäniskaisena kuin tämä.
— Mitä olette väkeä, mistä soudatte? huusi karkeaääninen miekkamies kalliolta, aikomattakaan avata porttia.
— Pakomatkalla ollaan, laskehan linnaan.