Etelään päin, Suomenlahden rannikolle, laskeutui nyt Niilokin miehineen, — nämä seudut olivatkin hänelle vanhastaan tuttuja. Juuri tältä rannikolta oli hän näet syntyisin, hänen isänsä kun oli ollut Raaseporin kihlakunnan tuomarina, ja hän tunsi siis lapsuutensa ajoilta siellä jokaisen jokisuun, jokaisen saaristoväylän satoine salmineen. Sieltä haki hän nyt käsiinsä tuttuja merenkyntäjiä, osti heiltä tukevat venheet ja valikoi varmimmat perämiehet mukaansa, — niitä hän aikoi tarvita.
* * * * *
Tanskalaisvallan keskuspaikkoja Suomessa olivat sen rannikkolinnat, jotka he olivat lujiksi miehittäneet. Turun linna, jossa julma Tuomas junkkari isännöi, Kuusiston piispanlinna, jonka juutit äsken olivat Kurki-piispalta riistäneet, ja Raaseporin linna Uudellamaalla, jossa piti veristä komentoa raaka tanskalainen Rolof Matinpoika, joka tämän linnan muureilla pari vuotta sitten oli Kristian Tyrannin verilöylyjen toimeenpanijana hirttänyt monta Suomen ylimystä ja parasta miestä. Näistä linnoista he hallitsivat vallottamaansa maata, käyden alituisesti veronkanto- ja muonitusmatkoilla, jotka itse asiassa aina olivat ryöstöretkiä. Kansa valitti haikeasti, sillä nämä verottajat veivät puhtaaksi kaikki, mitä talossa oli, viljan, voit ja karjankin, ja se vihasi senvuoksi juutteja yhtä katkerasti kuin se heitä kammoi. Näitä tanskalaisten muonamatkoja häiritsemään läksi nyt Grabbe ensi töikseen. Kun Rolofin verolaiva purjehti Raaseporista, seurasi hän saaristossa sen kulkua, vakoillen niemien kärjistä, missä se väkensä maihin laski. Silloin viiletti hän keveillä soutuvenheillään sisäväyliä myöten perästä, kätki aluksensa johonkin lehtevään poukamaan ja hiipi miehineen ryöstöteille hajaantuneiden vihollisparvien kintereille. Ensi kerran yhytti hän juuttien joukon Inkoon joen suulla, jossa sijaitsevan pienen kauppakylän he olivat paljaaksi ryöstäneet. Heidän saaliinsa olikin ollut hyvä, ja metsään paenneet talonpojat kertoivat Grabbelle, joka siellä iltayöstä miehineen vakoili, että juuttien venheet ovat jo täydessä lastissa joen rannalla, — aamulla he aikovat soutaa laivalleen.
— Ne lastiveneet me sieppaamme pois, virkkoi silloin Grabbe innostuen. — Ovatko veromiehet itse venheillään?
— Vahtimiehiä siellä on, mutta pääjoukko lepäilee muutamassa talossa kirkon luona, syö ja juo.
— Käydäänpä katsomaan niitä herkuttelijoita.
Liiankin valoisa oli alkukesän yö, mutta juuttien vahdit olivat väsyneet helteisen päivän jälkeen ja torkkuivat alustensa vieressä. He eivät heränneet siitä koskaan, niin äkkiarvaamatta hyökkäsivät Niilon miehet heidän kimppuunsa lepikosta. Mutta sissit eivät tyytyneet juuttien saaliiseen, he hiipivät jokirantaa pitkin edelleen sen tuvan luo, jossa näiden pääjoukko nyt iltapitojensa jälkeen nukkui. Saatuaan talonpojilta tiedon, että talon omat asukkaat olivat lähteneet pakosalle, varasi Niilo mukaansa tukevat pönkkäpuut, ja yön pimeimmällä hetkellä nousi hän parin miehen seurassa törmälle ja salpasi äkkiä tuvan oven ulkoapäin, — koko ryöstäjäjoukko oli satimessa.
— Nyt tuli nurkan alle — tuokaa kekäleitä sieltä kodasta!
Pian loimusivat kuivat hirret. Kun tuvassa nukkuneet viholliset vihdoin heräsivät savuun ja kuumuuteen ja turhaan ryntäilivät ovelle, kävi se jo sääliksi ja vaivaksi aremmille suomalaisista. Mutta Grabbe karkasi heitä, vakuuttaen:
— Sellaista se on sota. Jos emme me paista heitä, niin he teurastavat meidät! Näin on juuttien opittava meitä pelkäämään!