Kalastaja kertoi pysähtyneelle venekunnalle nyt tarkemmin tuon koko Suomen väestöä kutkuttavan tapauksen ja riemuhuudon remahutti se heti kaikista sotahangoista. Ja entistä uskaliaammin läksi sissilaivasto nyt ahdistamaan päälliköttömän päälinnan väkeä. —
Kaksi kesää ja yhden talven kävi Niilo Grabbe tätä sisukasta pienoissotaa Suomessa herrastelevia tanskalaisia vastaan, estäen heitä siten valloitustaan varmistamasta. Maine hänen urotöistään levisi laajalle hänen kansansa keskuuteen, joka häntä sankarinaan ihaili. Pian niistä kulkeusi kertomus Ruotsiinkin, jossa kuninkaaksi huudettu Kustaa Waasa juuri näihin aikoihin sai juutit ajetuksi pois Tukholmastakin. Ne kertomukset Grabben monista kepposista olivat mieliruokaa tälle kiihkeälle tanskalaisvihaajalle, hän nauroi niille makeasti ja lupasi pitää tuon rohkean soturin muistissaan. — Sille miehelle on toimitettava apua, virkkoi hän ja rupesi taas vakavasti ajattelemaan Suomen vapauttamista sortajain käsistä.
Kun sitten syyskesällä 1523 Fleming-veljesten johtama sotajoukko saapui meren yli Suomeen, murtamaan sieltä tanskalaisten ikeen, silloin yhtyi Grabbe heti venheineen ja neuvoineen siihen, ryhtyen palavalla innolla säännölliseen sotaan vainoojiaan vastaan. Ensi rivissä hän riehui, kun Turun linna juuteilta valloitettiin. Sieltä riensivät Fleming-veljekset ajamaan takaa sisämaahan väistyneitä vihollisia, mutta Grabbe purjehti laivastollaan tuttuja vesiä rannikkoa pitkin, puhdistaen linnat ja saariston tanskalaisista. Raaseporin, jonka kapeilla vesillä hän niin usein oli sissinä kierrellyt, valloitti hän nyt vaivatta, mutta hänen sisukas vastustajansa Rolof Matinpoika ei ollut enää siellä, hän oli joku aika sitten siirtynyt Viipurin linnan komentajaksi.
Niilo ei nyt siis saanut pidetyksi Raaseporissa niitä käräjiä, joita hän niin usein, ahdistettuna ollessaan, oli mieleensä kuvitellut, ja hän purjehti siis yhä idemmäs rannikkoa pitkin, vallaten juuttien laivat ja varustukset, eikä hänen jälkimaineensa salaa, että hänen kostonsa oli kova. Hätääntyneinä pakenivat tanskalaisjoukkojen tähteet Viipurin linnaan, joka vielä oli heidän käsissään. Mutta syyskuun lopulla 1523 laski Grabbe laivastollaan Uuraan salmen kautta Viipurin lahteen ja ryhtyi sen linnaa piirittämään.
Täällä joutuivat siis nyt vihdoin vastakkain nuo leppymättömät veriviholliset, Niilo Grabbe ja Rolof Matinpoika, ja nyt olivat "vanhat velat" kuitattavat. Tässä tapahtuu ratkaisu, — se käsitettiin selvästi molemmissa sotajoukoissa, joiden välinen taistelu heti kävikin tavattoman kuumaksi ja katkeraksi. Niilo tiesi, ettei Rolof kauan jaksa puolustautua pakolaisjoukkoineen Viipurin linnassa, jota ei oltu ehditty piiritykseen varustaa, ja voitonvarmana lähetti hän linnaan ylpeän viestin, että tanskalaiset saavat nyt valita:
— Tahdotteko jäädä sinne savustettaviksi kuin repo luolaansa, taikka antautua armoille?
— Niilo Grabben armoille — ei koskaan! — Niin vastasi sisukas tanskalainen, hyvin arvaten, minkälaista olisi sen sissipäällikön armo, jota kohtaan hän tunsi niin syvää kammoa.
Hän taisteli epätoivon vimmalla, joskin selvästi oivaltaen, että antautumiseen oli sittenkin pakko. Ruokavarat loppuivat, ampumavarat samoin, mutta Grabbelle ei hän vieläkään tahtonut antautua, ei vaikka tämä olisi hänelle hengen taannutkin. Sillä hän tiesi, ettei Niilo voi tätä lupaustaan pitää, yhtä vähän kuin hän itsekään voisi, jos Grabbe joutuisi hänen kynsiinsä, — niin sydämmistyneet he olivat toisiinsa. Siksi lähetti hän suomalaiseen sotajoukkoon sanan, että hän kyllä luovuttaa linnansa heti Fleming-veljeksille, jos näistä jompikumpi saapuu ottamaan sen — Grabbelle ei koskaan. Sellaisia olivat sen ajan soturiluonteet, sellaista soturien sisu!
Eikä Niilo saanutkaan sitaistuksi silmukkaa Rolofin kaulaan. Kun Iivar Fleming lokakuussa ehti Viipurin edustalle, silloin luovutti tanskalainen heti linnansa hänelle, lähteäkseen itse Inkerin ja Viron kautta pakolaisena vaeltamaan toisiin seikkailuihin. Mutta päätarkoituksensa oli Niilo saavuttanut: Suomi oli nyt vihdoinkin vapaa siitä juuttien ikeestä, joka oli uhannut jäädä sinne pysyväiseksi ja jota vastaan Niilo niin kauan ja katkerasti oli yksin taistellut.
* * * * *