— Se ei ole tapahtuva, vastasivat taas lähettiläät, joskin vähemmin rauhallisina kuin äsken.
— Miksi ei?
— Siitä syttyy sota!
— Sota, niin, nauroi Niilo karkeasti. — Mutta tiedättekö: Sitä juuri tahdonkin. Nytpä vihdoin sainkin sen syttymään!
Kaikki katsoivat kauhulla hurjistunutta linnanherraa. Mutta tämä ei kuunnellut kenenkään varoitusta, puhkui vain punottavana kasvoiltaan, antoi käskyjään oikealle ja vasemmalle ja komensi kovalla äänellä:
— Kaikki ulos linnanpihalle, siellä me näytämme, mitä uskallamme. Hä, viivyttelettekö, — hei, huovit, auttakaa heitä, jos heidän jalkansa ovat heikot!
Säikähtynein, kysyvin katsein kaikki tottelivat. Lähettiläät talutettiin pihalle, asetettiin muuria vastaan seisomaan ja kahdeksan pyssymiestä astui riviin heidän eteensä, valmiina tottelemaan Niilo-herran komentoa.
Vielä juoksi linnan miehiä väliin, rukoillen esimiestään heltymään — armahtamaan!
— Ei armoa! Yks, kaks… onko kaikki valmiina?
Kalpeina yrittivät lähettiläät vielä puhumaan järkeä, ja yhtä kalpeina säestivät heitä linnan omatkin miehet. Mutta Niilo vain komensi: