"Etkö ole kummastellut sitä, että me näillä miltei tiettömillä taipaleilla raahaamme mukanamme joukon oluttynnyreitä ja viininassakoita, avaamatta niitä vielä kertaakaan tässä helteessä?" kysyi herra Eerik hetken kuluttua.
"Olenpa kylläkin ja samoin olen monen muunkin kuullut sitä kummastelevan", myönsi herra Frille.
"Katsos, ne muodostavat meidän tykistömme, jolla me murramme linnan vastustuskyvyn."
Herra Frille ei puhunut tällä kertaa mitään, vaan tuijotti ällistyneenä toveriinsa.
"Minulla oli jo Turusta lähtiessämme valtaussuunnitelma pääpiirteissään valmiina", jatkoi herra Eerik, "mutta nyt vasta on se minulla yksityiskohtia myöten selvillä. Meillä on nyt kahdeksan vuotta ollut rauha moskovalaisten kanssa. Eihän siis ole mikään ihme, että tuo rauha on jälleen rikkoutumassa."
"Mitä, rauha rikkoutumassa? Ja siitä meillä muilla ei ole mitään tietoa!"
"Ei tarvitsekaan, sillä itse asiassa se on vielä yhtä luja kuin sitä tehtäessäkin. Mutta että se on rikkoutumassa, se kuuluu suunnitelmiini, joka on seuraava: joukkomme pysähtyy tuon järven itäpäähän yöleiriin, mutta sinä jatkat parin sotilaan kera matkaa Olavinlinnaan. Sinne tultuasi ilmotat linnanpäällikölle, että rauha Venäjän kanssa on rikkoutumassa ja että minä siltä varalta olen pienen sotajoukon kanssa matkalla rajalle. Sitten pyydät sinä minun puolestani, että minä joukkoineni saisin tulla linnaan levähtämään sekä sieltä käsin urkkimaan tietoja rajan puoleisista tapauksista. Luullakseni linnanpäälliköllä ei tätä vastaan ole mitään. Saatuasi hänen vastauksensa lähetä toinen sotilaista tuomaan sanaa meille. Kerta linnan muurien sisälle päästyä panemme tykistömme toimimaan ja sitten… no, lopunhan sinä kai ymmärrät itsestäsi."
"Voi sinun juoniasi, sinä vanha kettu!" räjähti herra Frille nauramaan, sillä nyt käsitti hän täydelleen herra Eerikin suunnitelman.
Kaikki kävi niinkuin herra Eerik oli suunnitellut ja seuraavana iltapäivänä ratsasti hän joukkonsa etunenässä sisälle Olavinlinnaan. Pihalla oli häntä vastassa linnanvouti, saksalaissyntyinen herra Gottschalk, toivottaen herra Eerikin miehineen tervetulleeksi. Niin suuren vierasjoukon saapuminen oli harvinainen ja mieluisa tapaus linnalaisille, jotka eivät tienneet miten saada pitkät kesäiset päivät kulumaan täällä erämaan yksinäisyydessä. Sillä yksitoikkoiseksipa kävi ajanoloon kalanpyynti, paininlyönti ja päivänpaistattaminenkin. Nythän sai edes kuulla uutisia suuremmasta maailmasta ja — mikä vieläkin parempi — oli toivo saada taas pitkästä aikaa hyvä humala, sillä herra Eerikin olut- ja viiniastiat olivat linnan vartiaväen keskuudessa heti herättäneet vilkasta mielenkiintoa. Ja olihan sitä paitsi voudinkin varastoissa miestä väkevämpää, jota hän ei nyt varmaankaan tulisi säästelemään, senhän vaati jo linnan kunniakin. Ja mikäs olikaan nyt keskellä sulinta rauhaa ja suven ihanuutta hieman ilotella ja peuhata täällä salojen sydämessä!
Linnan sotilasten toiveet eivät pettyneetkään. Kun päälliköt olivat selvinneet ensi kohteliaisuuksista ja kun uupuneet matkalaiset olivat vahvistaneet itseänsä voimakkaalla aterialla, alkoivat juomingit. Herra Eerik tarjosi tuomisensa linnanväen kestitykseksi, samalla kuin talon omilla varoilla kostutettiin vierasten kauloja. Herrat Eerik ja Gottschalk alipäälliköineen joivat reininviiniä suuressa ritarisalissa ja alimman kerroksen tuvissa tyhjentelivät sotilaat yhtä ahkerasti olutsarkkoja. Ja pian alkoi linnan lukuisista suojista ja muureilta ja yksinpä vartiakojuistakin tornien huipuilla kaikua iloinen pauhina ja loilotus, jota ihmetellen ja korvat pystyssä kuuntelivat läheisillä vesillä liikkuvat kalamiehet.