Herra Eerik, joka istui kunniapaikalla ritarisalin juomapöydässä, esitti maljan toisensa jälkeen, oli remuavan iloinen ja juopui juopumistaan. Kun auringon viimeiset säteet pilkistivät sarviruutujen läpi saliin, sammalsi hänen kielensä jo niin pahoin, että toisten oli vaikea häntä ymmärtää. Mutta eipä heidänkään laitansa ollut yhtään parempi. Sekava äänten sorina ja vahvat viininhöyryt täyttivät salin. Kun päivä oli painunut metsien taa ja peilikirkkaiden selkien yli kaikui käenkukunta, ummistuivat herra Eerikinkin silmät, hänen päänsä torkahti alas ja pian sen jälkeen kierähti koko mies lattialle, mistä alkoi kuulua vahva kuorsaaminen.
Herra Gottschalk nauraa hohotti kohti kurkkua ja voitonilossaan kohotti hän täysinäisen viinisarkan huulilleen, tyhjentäen sen pohjaan yhdellä siemauksella. Mutta enempää ei hänkään tarvinnut. Hetkisen murahteli hän vielä itsekseen punaisina hehkuvin silmin, kunnes keikahti lattialle ja liitti kuorsauksensa yhteen kuoroon herra Eerikin kanssa. Toinen toisensa jälkeen seurasivat alapäälliköt heidän esimerkkiään ja tuskin oli seinässä oleva tuntilasi osottanut puoliyön hetken vierähtäneen sivu, kun kaikki tuolit seisoivat tyhjinä, samalla kuin salin seinät kajahtivat valtavien kuorsausten jyrinästä.
Kun tätä sopuisata hirsien vetämistä oli jatkunut puolisen tuntia, kohotti herra Eerik päätään ja silmäili varovasti ympärilleen. Nähdessään että kaikki lojuivat tajuttomina ympäri lattiaa, kohosi hän istualleen ja päästi hiljaisen vihellyksen. Silloin kohosivat herra Eerikin alapäälliköt kuin taikasauvan kosketuksesta seisoalleen. Herra Eerik nousi myöskin jaloilleen eikä hänessä huomannut jälkiäkään päihtymyksestä. Hän antoi merkin toisille ja varpaillaan kulkien hiipivät he ulos.
Linnanpiha oli autiona, ainoastaan seinustoilla lojui juopuneita miehiä ja alakerran avoimista ovista kajahtelivat kuorsaukset sekä unissaan puhuvien sotilasten morina. Herra Eerik hiipi eräälle ovelle ja päästi samanlaisen vihellyksen kuin äsken ritarisalissa. Ja seuraus oli myöskin samanlainen. Sikinsokin makaavien sotilasten keskeltä kohosi ketterästi mies sieltä, toinen täältä ja muutamassa minuutissa olivat herra Eerikin sotilaat aseineen kokoontuneet pihalle. Kaikki tapahtui niiden tarkkojen ohjeiden mukaan, jotka herra Eerik Jukajärveltä lähdettäessä oli joukolleen antanut. Tuskin oli miesten kokoontumisesta tuntiakaan kulunut, kun uneenvaipuneet portti- sekä torninvartiat oli sidottu ja kapuloitu, kaikki linnalaisten aseet otettu takavarikkoon ja kaikille oville sekä muureille kanuunain ääreen asetettu vahvat aseelliset vartiostot.
Juuri kun oli päästy näin pitkälle, kohosi aurinko lyhyestä kevätyön levostaan. Herra Eerik, haltioissaan suunnitelmansa täydellisestä onnistumisesta, käski laukaista muutamia tykkejä tapauksen kunniaksi. Itse lähti hän takaisin ritarisaliin.
Kun ensimäinen tykinlaukaus kajahti, liikahti herra Gottschalk unissaan ja sopersi jotakin epäselvää. Toisen laukauksen jymähtäessä avasi hän silmänsä ja näki ensimäiseksi herra Eerikin, joka istui tuolilla hänen edessään ja katsoi hymyillen häneen.
"Mi-mi-mitä tämä ammunta merkitsee?" änkytti hän, vääntäysi istualleen ja kynsi neuvotonna päätään.
"Kas tässä, siemaskaapa tuo pohjaan, että virkistytte", sanoi herra Eerik yhä yhtä hymyilevänä ja ojensi voudille täysinäisen olutkannun.
Kun tämä oli tyhjentänyt sen puolitiehen, kajahti kolmas tykinlaukaus. Vouti laski nyt kannun käsistään, kavahti seisaalleen ja huusi:
"Mutta mitä hornaa tämä ampuminen merkitsee?"