"Rauhottukaa, hyvä herra Gottschalk, ei se mitään vaarallista ole", ehätti herra Eerik häntä tyynnyttämään. "Minä vain käskin laukaista muutamia tykkejä merkiksi siitä, että me olemme vallanneet linnan."
"Vallanneet linnan… te?" ja vouti tuijotti verestävillä silmillään herra Eerikiin kuin älynsä kadottaneena.
"Niin, ja uskokaa minua, se tapahtui ilman että tarvitsi pisaraakaan verta vuodattaa", vakuutti herra Eerik, kasvot ja vilkkaat silmät tyytyväisyydestä loistaen.
"Hulluksi te teette minut", ärjäsi vouti ja hyökkäsi ylös kömpivien alapäällikköjensä välitse ovelle.
Mutta sen takaa ojentuivat hänen rintaansa kohti vartioiden pertuskat, estäen ulospääsyn.
"Mitä, mitä… te olette harjottanut katalaa petosta minua kohtaan!" huusi vouti ja palasi nyrkit pystyssä herra Eerikin eteen. "Mutta mitä varten ja mitä tämä kaikki tietää? Eikö nyt ole rauha maassa ja emmekö me molemmat ole saman kuninkaan alammaisia?"
"Kyllä, kyllä", vastasi herra Eerik rauhallisesti. "Mutta katsokaas, teidän lähin valtiaanne on kreivi Juhana Viipurissa ja koska tämä samainen kreivi on ruvennut kapinoimaan korkeata lankoansa kuningasta vastaan, joka taasen on minun lähin valtiaani, niin olen minä saanut herraltani kuninkaalta käskyn ottaa häneltä läänilinnat pois. Sen vuoksi julistan minä nyt Olavinlinnan kruunulle palautetuksi. Te miehinenne olette minun vankejani. Mutta elkää hätäilkö, ei teille mitään pahaa tapahdu. Ehtoopäivällä saatte minun seurassani lähteä Viipuriin katsomaan, mille kannalle siellä asiat ovat kehittyneet. Nyt minä lähden alas linnan asioita järjestämään ja sitten me yhdessä syömme oikein kunnon aamiaisen."
Sen sanottuaan lähti herra Eerik huoneesta. Vouti valahti lähimmälle tuolille istumaan ja alapäälliköiden kyhniessä niskatukkaansa sekä pöllötellessä älyttömästi ympärilleen päivitteli hän surkealla äänellä:
"No olipas tämä… oli, oli, enkä jumaliste ole eläissäni joutunut mokomamman ketun kanssa tekemisiin."
* * * * *