LOISTAVIEN VOITTOJEN SANKARI.
KLAUS KRISTERINPOIKA HORN.
"Klaus Kristerinpoika Horn on ensimäinen henkilö siinä suuressa sankarinäytelmässä, jonka Ruotsin ja Suomen kansat maailman mainioiden kuningasten johdolla mainittuna aikakautena panivat toimeen."
K.F. Ignatius.
Se mahtava laivasto, jonka Eerik-kuningas oli talvella 1565 varustanut ja joka heti vesien auettua oli purjehtinut ulos suomalaisen Klaus Hornin johdolla, oli heinäkuun kuudentena päivänä ankkurissa Bornholmin lounaisrannikolla. Jousen kantaman päässä rantakallioista kuvasteli peilityynessä vedessä jättiläisrunkoaan amiraalilaiva St. Eerik ja kuin kananpoikaset emonsa suojaan olivat sen ympärille asettuneet yhdeksänviidettä muuta laivaa. Lähimmäs amiraalilaivaa oli saanut kunnian laskea ankkurinsa pieni Troilus, joka kuukautta aikaisemmin Buchowin meritaistelussa Mecklenburgin rannikolla oli kunnostautunut niin, että se ynnä sen seitsemänkymmentä suomalaista jousimiestä olivat nyt koko laivaston suosikkeja. Sitä lähinnä kuvastelivat siinä kylkiään vedessä Suomen Joutsen, Hector, Ruotsin Neito ja niin edespäin kaikki viisikymmentä suurempaa ja pienempää laivaa.
Oli sunnuntai ja merimiehet olivat sydänkesän kunniaksi koristaneet laivojensa peräkeulat lehvillä. Amiraalilaivan kannella oli äsken pidetty jumalanpalvelus, mutta nyt siellä oli käyty päivälliseen käsiksi. Laivaston pappi ja lähilaivojen päälliköt aterioivat kajuutassa, minne heidät oli kutsuttu amiraalin vieraiksi. Miehistö oli taasen ryhmittynyt lehvien siimekseen peräkannelle, jossa he suurista tinakulhoista söivät silavalla höystettyä hernerokkaa. Ja kun he olivat tyhjentäneet kulhonsa ja olutkipponsa, heittäytyivät he kannelle lojumaan ja juttelemaan. Hohoi — ja — juu, kelpasipa sitä nyt merisoltunkin kelliä! Ja oli koko kesän kelvannut, sillä yhtä voittojuhlaahan tämä oli ollut.
Että muistivatko miehet, kun keväämpänä oltiin Tanskansuntissa tullia kantamassa? Oo — jaa, kyllä ne päivät muistettiin. Koko Kööpenhaminahan silloin vapisi ja itse kuningas oli harmissaan itkenyt, kun meidän laivat laskivat aivan kaupungin eteen. Ja sitten kun pysähytettiin kaikki salmen läpi pyrkivät kauppalaivat ja perittiin niiltä tulli ihan Tanskan kuninkaan nenän edessä. Entäs kun saaristolaiset toivat muonaa kaupunkiin, ja niiltä napattiin syötävät ja juotavat parempiin suihin? No kelpasi, jukoliste, silloin tyhjennellä kööpenhaminalaisten nähden heille aiottuja oluvia!
Niin että kyllä se oli poikaa tämä nykyinen amiraali, oikea merijumala! Pois tieltä vain tanskalaiset ja Lyypekin hansalaiset, Itämeri on meidän!
Niin, niin, kyllähän se nähtiin jo viime kesänä, mistä miehestä hän käy. Kun Fleming ja Banér eivät voineet mitään tanskalaiselle, löi kuningas Hornia olalle ja sanoi, että menepäs sinä, Klaus, ja näytä niille. Ja vaikkei hän sillä kertaa ollut amiraalina muuta kuin kolme päivää, niin ehti hän ajaa Tanskan laivaston pois Itämereltä. Niin juuri, näytettyään sille ensin Ölannin rannikolla mitä muksu maksaa. Silloin sitä tapeltiin kaksi päivää ja kuningas Eerikin ei tarvinnut muuta kuin istua rannalla kuin mikäkin Xerxes ja katsoa, kun tanskalaisilta laiva toisensa jälkeen meni sankkiin.
Mutta kyllähän sitä tällaisilla laivoilla ja tällaisilla miehillä johonkin pystyikin. Niinkuin nuo Troiluksen miehetkin. Ne ne vasta jehuja olivat. Kelpasi sitä katsoa siellä Buchowin selällä, kun Tanskan amiraalilaiva Jägmestari iski Troilukseen ja luhisti sen kylkensä alle kuin merikotka sorsan, mutta kuinka sille tuli kiire lähtö, kun Troiluksen miehet panivat jousensa vinkumaan ja herra Niilo umpiputkellaan ampui amiraali Trollelta leuan mäsäksi.