Mitään vastaamatta astui Matti vihollisten venheen luo, nosti jalkansa sen kokkaan ja potkasi niin voimakkaasti, että pursi kiiti kuin sukkulainen kauas järvelle.
"Mitä sinä sillä tarkotat?" tiuskasi Pohto ja hänen poskipäänsä tummuivat kiukusta.
"Arvelin vaan, että se joka jää tänne makaamaan, ei tarvitse enää venettä", vastasi Matti tyynesti.
Jättiläismäisen Pohdon kasvot vääristyivät raivosta ja koska itäläiset eivät koskaan ole olleet mielensä herroja siinä määrin kuin lännen miehet, unhotti hän kokonaan kaksinkamppailun vaatimukset, tempasi suuren miekkansa ja huitasi vastustajansa päätä kohti mahtavan iskun. Mutta nopealla liikkeellä väisti Matti surmaniskun. Sitä tehdessä ojensi hän kuitenkin tasapainon vuoksi oikeaa kättään ja sen sivalsi nyt Pohdon miekka läheltä olkaa poikki. Iskusta huumaantuneena putosi Matti polvilleen.
"Hoh-hoh, niinhän sinä kuukit pitkin maata kuin kurki!" hohotti Pohto pilkallisesti.
Silmittömästi vihastuneena vastustajansa petollisesta iskusta kavahti Matti samalla seisaalleen.
"Mutta vielä minä voin lentääkin kuin kurki!" huusi hän ja tempasi vasemmalla kädellään oman miekkansa.
"Käyköön näin jokaisen itäläisen, joka vihollisena saapuu tänne maatamme tallaamaan!" jatkoi hän miekkaansa heilauttaen ja samassa kaatui Pohto halaistuin otsin ja äänetönnä maahan.
Sen nähdessään valtasi hänen saattomiehensä suuri pelko, he heittivät aseensa ja polvilleen langeten rukoilivat armoa. Matti käski heidän mennä omiensa luo ja kertoa mitä oli tapahtunut. Ja yhtä suuri pelko valtasi koko vihollisleirin, kun saapui sanoma Pohdon surmasta. He lähtivät suinpäin pyrkimään kotimaataan kohti, mutta suurin osa heistä suistui täällä tuhansien järvien sokkeloissa ahdistavien suomalaisjoukkojen miekkoihin.
Matin vihastus oli ollut niin voimakas, että hänen poikki lyödystä kädestään ei vuotanut pisaraakaan verta ja kaikki pitivät sitä Pyhän Nikolauksen ihmetyönä. Tavattoman nopeasti tointui hän ennalleen ja lähti heti parannuttuaan Turkuun, jonne kuningas oli hänet kutsunut, palkitakseen häntä urotyöstään. Kuningas antoi hänelle aateliskirjan ja sanoi: