"Tulepas ja revi, senkin moukka!" huudetaan huovien puolelta.
"Niin ettemmekö uskalla?" ja siinä tuokiossa riehahtaa tappelun nujakka ilmituleen. Tuima mäikytys, kiroukset ja ähellys täyttävät ilman ja korkealle pöllyää hieno vitilumi. Ihmishenkiä ei sentään menetetä, vaan revityin vaattein, mustelmin ja pörröttävin hiuksin erkanevat tappelijat. Pirin Pentti seuralaisineen lähtee Yrjö Kontsaan taloon kirkon luo juominkia jatkamaan, sotamiesten mennessä omalle taholleen.
Ahkerasti kiersi Kontsaalassa vaahtoava oluttuoppi kädestä käteen, suuria suunnitelmia punottiin ja lausuiltiin rohkeita sanoja. Mutta illan hämärtyessä ympäröivät sotamiehet päällikköjensä johdolla talon, tunkeusivat sisään ja vangitsivat Ruotsissa käyneet lähettiläät sekä joukon muita miehiä, toimittaakseen heidät marskin kynsiin Turkuun. Meluten ja hoilaten kuljettivat he vankinsa yhdessä Kontsaalan oluttynnyrien kanssa nimismiehen taloon, jossa he vuorostaan rupesivat juominkia viettämään.
Nolona ja kynsille lyötynä parveilivat rahvaan miehet kuin lampaat, joilta susi on paimenet tappanut.
Silloin saapui kylään suihkavin suksin Jaakko Ilkka. Kuultuaan mitä täällä oli tapahtunut, leimahtivat hänen silmänsä, ilmaisten sekä synkeätä vihaa sotilaita kohtaan että iloa siitä, että nyt vihdoinkin oli toivo saada syttymään yleinen kapina. Kutsumatta kokoontuivat nyt hänen ympärilleen rohkeimmat markkinamiehistä ja silmät palaen kysyi heiltä Ilkka, tahtoivatko he jättää lähettiläänsä huovien käsiin kuin pyöräpäiset akat.
Ei, ei, sitä he jumaliste eivät aikoneet tehdä. — No, aseet käsiin sitten ja eteenpäin!
Ja ennenkuin puoliyön hetki oli käsissä, oli nimismiehen talolla noussut ankara nujakka, joka päättyi siihen, että Ilkka miehineen vapautti huovien vallasta vangitut talonpojat. Kahakka oli paljon vakavampi kuin päivällä sattunut, sillä yksi sotamiehistä menetti henkensä ja useat saivat pahoja vammoja.
Kuten sammalen alla kytenyt tuli soveliaan tuulen puhaltaessa leimahtaa ilmiliekkiin, niin leimahtelivat nyt kapinan liekit ympäri eteläistä Pohjanmaata. Kaikkialla loimusivat knaappien talot liekeissä ja pitkin kyliä parveili asestettuja joukkoja. Ja jonkun viikkokauden kuluessa oli heitä kerääntynyt yhteen tuhansiin nouseva joukko, joka kostoa ja hävitystä levittäen lähti solumaan etelää kohti, johtajanaan Jaakko Ilkka.
* * * * *
"Hyvät veljet ja Pohjanmaan miehet!" huusi Ilkka kiveltä, joka sokeritopin muotoisena seisoi nuijamiesten rintaman edessä. "Tuolta lähenee marski sotajoukkoineen" — hän viittasi Pyhäjärven jäälle, jossa huurun keskellä liikehti suuri joukko jalka- ja ratsumiehiä. "Nyt on meidän iskettävä niin että se tuntuu. Pari päivää sitten näytitte te tällä samalla niemellä miehuuttanne, lyöden Tavastin ja Kurjen huovit hurjaan pakoon. Tänä päivänä kysytään meiltä paljon suurempaa miehuutta. Mielittekö seisoa lujina paikallanne vai katsotteko paremmaksi kääntyä pakoon ja alistua eteenkinpäin Noki-Klaun ikeeseen, joka, siitä saatte olla varmat, on tästä puolin ja kaiken tähän asti tapahtuneen johdosta muuttuva kaksinverroin painavammaksi?"