"Ei, ei, tapella me tahdomme!" huusivat nuijamiehet aseitaan heiluttaen.
"Ja tapella niin, että voitto jää meille, sillä —" Tähän katkesi Ilkan puhe, sillä samassa jymähti rannalla kanuunanlaukaus ja viuhuen kiiti nuijamiesten rintamaa kohti vitjakuula. Syntyi sekaannusta ja hälinää, mutta kuula pelottavine pyrstöineen lensi ketään vahingoittamatta yli.
"Hyvä ennemerkki!" huusi Ilkka. "Ja nyt eteenpäin! Huovinkolhijat, astukaa edelle, sillä ratsuväki hankkiutuu hyökkäämään, ja jousimiehet, jännittäkää aseenne valmiiksi!"
"Huovinkolhijat" oli erityinen joukkue rotevia miehiä, joilla oli aseina parin sylen pituisilla varsilla varustetut raskaat kirveet. Heidän tuli tiheänä rivistönä ottaa vastaan ratsuväen hyökkäys ja noilla pelottavilla aseillaan iskeä hevoset kuoliaaksi. Kun huovit oli siten tehty jalkamiehiksi, saattoivat toiset raskaine, rautapiikkisine nuijineen ja keihäineen empimättä käydä heidän kimppuunsa. Kun nyt huovinkolhijat Ilkan käskyä noudattaen olivat astuneet rintaman eteen, lähti koko nuijamiesarmeija liikkeelle.
Marskin tuliputket jymähtelivät yksitellen ja niiden kuulat kyntivät muutamia leveitä vakoja nuijamiesten joukkoon. Mutta johtajat huutelivat yhtämittaa kehotussanoja, joita miehet kaikenlaisilla kokkapuheilla höystettyinä toistivat, ja niin marssi rahvaan armeija hämmästelemättä eteenpäin. Pian vaikenivat kuitenkin kanuunat ja pelottavalla ryskeellä törmäsivät yhteen huovinkolhijat ja marskin ratsuväki. Pitkävartiset kirveet nousivat ja laskivat, korskahdellen kaatuivat ratsut ja karjuen suistuivat rautapukuiset huovit sätkyttelevien hevosten jalkoihin. Vinkuen halkoivat nuolet ilmaa ja rämähtäen putoilivat raskaat nuijat kypäreitä ja rautapaitoja vasten.
Ilkka oli vanginnut muutaman isännättömänä kirmailevan huoviratsun ja heilauttanut itsensä satulaan. Kädessään raskas sotakirveensä, jonka terä punotti jo monen surmansa saaneen huovin verestä, kiidätti hän ympäri taistelukenttää, yllyttäen ja rohkaisten miehiänsä sekä kadoten aina väliin kuumimman käsirysyn keskelle. Toisinaan pysähtyi hän taas kesken temmellystä ja hänen silmistään leimahti synkkä tuli, kun hän ne hetkeksi kiinnitti marskiin, joka istui mustan orhinsa selässä taampana omiensa keskellä. Kookas nenänsä punottaen ja harmaa partansa huurteessa istua könötti hän siellä liikkumatonna kuin patsas ja jakeli käskyjä lujalla, karkealla äänellään.
"Tuonne, tähdätkää tuonne! ettekö tunne Noki-Klauta!" huusi Ilkka parille jousimiehelle, jotka taistelunlaine oli heittänyt hänen vierelleen.
Puhkuen jännittivät miehet jousensa, tähtäsivät ja laukasivat melkein yhtaikaa. Mutta vonkuen kiitivät teräväkärkiset nuolet ohitse maalinsa ja ampujista näytti marski hymyilevän heille pilkallisesti. Silloin raivostui Ilkka ja kirveensä kohottaen hyökkäsi huoviparveen kuin aikoen raivata itselleen tien marskin luo.
Vuoroin edeten, vuoroin peräytyen olivat nuijamiehet taistelleet ja laajalti punotti kaatuneiden verestä sohjuinen lumi. Harmaa talvinen päivä, vuoden viimeinen, alkoi jo hämärtyä illaksi, kun nuijamiehet päällikkönsä esimerkkiä seuraten ponnistausivat viimeiseen rynnäkköön. Tällöin kohosi marski seisomaan jalustimillaan, heitti tarkastavan silmäyksen yli omien joukkojensa sekä jakeli ympärilleen muutamia käskyjä. Silloin alkoi koko sotajoukko hiljalleen liikehtiä takaisin järvenrantaa kohti. Sen huomatessaan kohottivat nuijamiehet meluisan voittohuudon ja kävivät kimppuun kaksinkertaisella vimmalla. Mutta hitaasti, askel askeleelta ja hyvässä järjestyksessä peräytyi marskin armeija järvenjäälle eikä uupunut nuijajoukko jaksanut sitä enää kovin pitkälle ahdistaa. Peläten jotakin ansaa sotaväen puolelta kutsui Ilkka miehensä takaisin ja niin sai marski jatkaa rauhassa peräytymistään järven toiselle rannalle. Hän istui jäykkänä satulassaan ja hänen asennostaan saattoi lukea äänettömän uhkauksen, että leikki ei ole vielä suinkaan loppuun leikitty.
* * * * *