Tosin ei Konrad-piispan sotaista mainetta kaunista taistelu pakanoita tai saraseeneja vastaan, sillä olosuhteet saattoivat hänet ottamaan osaa ainoastaan kotimaisiin melskeisiin. Mutta olkoonpa nyt näyttämö, missä hän toimi, millainen tahansa, pääasia on se, että hän on ainoa miekkaa kantava suomalainen kirkkoruhtinas ja sellaisena ansaitsee hän kyllä tulla muistetuksi menneen ajan suomalaisia sotureita kuvattaessa.
Aina milloin kuulen nimen Konrad Bitz — eikö tuon nimen soinnussakin ole jo jotakin sotaisata ja tuimaa? — tai milloin se pistää silmääni jostakin teoksesta tai milloin maamme arvokkaimmassa pyhäkössä käydessäni pysähdyn hetkeksi Konrad Bitzin viimeisen leposijan ääreen muinaisessa Pietarin ja Paavalin kappelissa, silloin kohoaa aina mieleeni eloisana ja värikkäänä kappale melskeistä unioniaikaa. Kun Maunu Tavastin persoona edustaa unioniajan diplomaattisia yrityksiä ja rauhallisia neuvotteluja, niin tuopi nimi Konrad Bitz sen sijaan mieleen tuon levottoman ajan sotaiset melskeet ja äkilliset vallankaappaukset. Korvissaan kuulee kannusten kilinää, sotaorhien korskunaa, taisteluhuutoja sekä miekkain ja rautapaitain kalsketta ja silmäinsä editse näkee kiitävän pitkän jonon ratsumiehiä, joiden kypärinsilmikot on alasvedetty ja valtaiset jouhitöyhdöt liehuvat tuulessa.
Niiden kirjavien kuvien keskeltä, joita nimi Konrad Bitz loihtii näkösälle unioniajan monivaiheisista oloista, kohoaa eteemme muun muassa kaksi romanttisinta keskiaikaista linnaamme: Kuusiston ja Raaseporin. Pyöreine tornineen, ampumareikineen ja vallihautoineen kohoavat ne yksinäisellä maaseudulla, lehtorantaisten salmien rannalla keskellä hymyileviä Warsinaissuomen ja Uudenmaan maisemia. Niistä on toinen Konrad-piispan vakinainen virka-asunto, toinen kuninkaalta saatu läänilinna. Mutta onpa hänellä valtansa tukena tavallaan kolmaskin linnotus, nimittäin tuomiokirkko. On hyvin kuvaavaa sekä tälle sotaisalle piispallemme, että niille oloille, joiden keskellä hän eli ja toimi, että hän varusti tuomiokirkon kuin konsanaan linnotuksen. Sen ympärille kohosi hänen toimestaan hammasharjainen muuri ampumakäytävineen ja torneineen, joissa vahtisotilaat saivat suojaa. Kun tuomiokirkkoa lisäksi ympäröivät lukuisat kirkolliset rakennukset jykeine harmaakiviseinineen, niin muodostaa sen aikaisen Turun kirkkokortteli sangen kunnioitettavan hierarkkisen linnotuksen, jonka keskeltä jykevänä ja sotaisena kohoaa neliskulmainen torni ampumareikineen ja -parvekkeineen kuin esikuvana siitä miehestä, joka näiden varustusten sisällä istuu Turun piispojen tuolilla.
Tapahtuupa sitten eräänä päivänä keväällä 1464, että Kaarle Knuutinpoika toisen kerran valtaistuimelta työnnettynä saapuu seurueineen Turkuun. Ruotsin valtaneuvoskunta on antanut hänelle elinkautiseksi läänitykseksi muun muassa Raaseporin linnan. Mutta sepä onkin jo ennestään läänitetty Konrad-piispalle. Kun Kaarle-kuningas vaatii sitä nyt valtaneuvoskunnan päätöksen nojalla haltuunsa, vastaa Konrad-piispa jyrkästi: ei! Seuralaisiinsa ja asemiehiinsä turvaten uskaltaa maanpakolainen kuningas uhkailla piispaa. Kiihtymys kasvaa molemmin puolin ja yks-kaks ajaa karahuttaa silmikkokypäriin ja haarniskaan puettu piispa omine asemiehineen ulos kirkkokorttelin ahtailta ja monimutkaisilta kaduilta. Hätääntyneinä rientävät porvarit sulkemaan laskupuotejaan sekä telkeämään porttejaan ja akkunaluukkujaan, sillä siinä tuokiossa on taistelu riehahtanut ympäri kaupunkia. Piispan asemiehet eivät ole ensikertalaisia tässä leikissä, sillä edellisenä syksynä ovat he olleet Ruotsissa ja siellä Tukholman ympäristöllä herransa johdolla mitelleet miekkaa Kristian-kuninkaan puolesta sekä joukon tovereitaan menettäen vuodattaneet vertansa useissa kahakoissa. Tuimasti ahdistavat he Kaarle-herran joukkoja, jotka tappiolle joutuen pakenevat kaupungin mustaveljesluostariin turvaa etsimään.
Aikakirjojen tiedot Konrad-piispan ja Kaarle Knuutinpojan välisestä yhteentörmäyksestä ovat kovin niukat, mutta lastenleikkiä ei se missään tapauksessa liene ollut, koska Kaarlen mainitaan siinä vähällä olleen henkensä menettää. Tappiolle joutuneena ja nöyryytettynä sai hän sitten koko sen kevään ja vielä seuraavan kesänkin majailla luostarin vaatimattomissa suojissa, nauttien dominikaani-veljesten vieraanvaraisuutta. Vasta seuraavana syksynä suvaitsi Konrad-piispa monien neuvottelujen jälkeen luovuttaa hänen asunnokseen Raaseporin linnan.
* * * * *
Juhannuspäivänä vuonna 1457, jolloin pieni Turku tuoksui pihlajan- ja tuomenkukilta ja jolloin Kupittaan lähteellä seisoi monikirjailtu ja seppelöity juhannuskuusi, nähtiin päivämessun jälkeen kaupungin kaduilla liikuskelevan kaikki ne mahtimiehet, jotka Suomen kohtaloita tähän aikaan ohjailivat. Kaikki suuntasivat he askeleensa Pyhän Kerttulin majataloa kohti Mätäjarven kaupunginosassa. Sinne olivat Suomen "maasäädyt" kutsutut koolle antamaan vahvistuksensa Kristian Oldenburgilaisen kuninkaaksi ottamiselle ja Kaarle Knuutinpojan valtaistuimelta karkottamiselle. Pyhän Kerttulin veljeydensaliin näemme vähitellen kokoontuvan piispa Olavi Maununpojan tuomiokapitulinsa keralla, Suomenmaan molempien laamannien, joista toinen on Konrad Bitzin isä, Turun kaupungin pormestarien ja raadin, joukon yksityisiä aatelismiehiä sekä lopuksi tuon tavallisen kaksitoistamiehisen talonpoikaisen lautakunnan. Saapuvilla on sitäpaitsi väliaikainen valtionhoitaja Eerik Akselinpoika Tott sekä pari piispaa ja joukko valtaneuvoksia Ruotsista. Heidän painostuksestaan syntyy päätös, jossa tapahtunut kuninkaanvaali vahvistetaan ja sortunut Kaarle Knuutinpoika merkitään "kovaksi, julmaksi ja vääryydentekijäksi." Jos suomalaisten herrojen joukossa onkin — mikä esim. piispa Olavi Maununpoikaan nähden on hyvinkin luultavaa — Kaarlen kannattajia, niin eivät he uskalla asettua vastustamaan sitä, mikä on jo tapahtunut, vaan yksimielisesti vahvistavat kaikki sineteillään tehdyn päätöksen.
Suomalaisten herrojen joukossa voimme sanoa olleen ainakin yhden, joka omalta osaltaan sinetöitsi päätöksen täydestä vakaumuksesta. Hän oli piispa Olavi Maununpojan lähin mies, tuomiorovasti Konrad Bitz. Hän on täysiverinen unionipuolueen mies ja kuningas Kristianin uskollinen kannattaja niin kauan kuin tämän vallasta on vähänkään jälellä Ruotsissa ja Suomessa. Tässä valtiollisessa kannassaan on hän paljon rehellisempi ja suorempi kuin sotaisuudessa hänen veroisensa Upsalan arkkipiispa Juho Pentinpoika sekä Linköpingin piispa Kettil Kaarlonpoika, jotka omien etujensa takia heilahtelivat puolelta toiselle ja siten esiintyvät historiassa valtiollisina juonittelijoina.
Sen jälkeen kuin Konrad Bitz parhaina miehuusvuosinaan valitaan Olavi Maununpojan seuraajaksi (1460) ja käypi pyhän isän luona saamassa piispanvihkimyksen, kykenee hän paljoa suuremmin mahtikeinoin kannattamaan Kristian-kuningasta. On hyvinkin luultavaa, että hän paavin luota palatessaan on poikennut kuninkaan puheille Kööpenhaminaan, saadakseen häneltä tavanmukaisen vahvistuksen Suomen kirkon etuoikeuksille. Itselleen sai hän myöskin varmaan suuria etuja ja Raaseporinlinnan saa hän läänityksekseen kolmea vuotta myöhemmin, jolloin Kristian-kuningas — kesällä 1463 — vierailee Suomessa kokonaisen kuukauden. Syy tähän Kristian-kuninkaan siksikin pitkäaikaiseen vierailuun maassamme on sekä ajan oloja hyvin kuvaava että samalla varsin huvittava, minkä vuoksi siitä tässä ohimennen lyhyesti kerrottakoon.
Kun pyhän isän kassakamari näihin aikoihin poti kroonillista tyhjyyttä, kierteli kaikkialla länsimaissa paavin asiamiehiä rahoja keräämässä. Tekosyynä oli turkkilaisia vastaan muka tehtävä ristiretki. Skandinavian maista veti apajan Marinus de Fregeno-niminen asiamies. Mutta kun Kristian-kuninkaan raha-asiat kaipasivat myöskin parannusta, niin tyhjensi hän pyhälle isälle vedetyn apajan omiin kassakirstuihinsa. Menettelynsä peitteeksi keksi hän samanlaisen tekosyyn kuin pyhällä isällä itselläänkin oli. Paaville lähettämässään kirjeessä selitti hän nimittäin tarvitsevansa noita rahoja sotaretkeen venäläisiä vastaan — ja sinä aikanahan pidettiin taistelua heitä vastaan yhtä ansiokkaana kuin konsanaan turkkilaisten hätyyttämistä. Antaakseen asialle uskottavuuden leiman tuli nyt Kristian Suomeen muka tuota sotaretkeä varustelemaan. Itse asiassa ei hänellä ollut mukanaan mitään sotajoukkoa eikä täällä muutenkaan ryhdytty mihinkään varusteluihin. Arvatenkin Turussa, jonne maamme kaikki merkkihenkilöt olivat kokoontuneet, kuninkaan vierailun aikana seurasi iloinen juhla toistaan ja voimmepa hyvällä syyllä otaksua Kristian-kuninkaan pistäytyneen ystävänsä ja kannattajansa Konrad-piispan vieraana Kuusiston linnassa.