"Mutta sillä ilolla on synkät varjonsakin ja parasta on, etten niitä sinulle paljasta."
Nyt tuli koko poikajoukko kärsimättömäksi ja alkoi yhteen ääneen vaatia Gunillalta selitystä.
"Sinulle on Herramme antanut iloisen ja kevyen luonteen, mutta siitä huolimatta peittyy taivaasi usein synkkiin pilviin ja sinä saat osaksesi niittää katkeria hedelmiä toisen miehen kylvöstä. Viidesti saat sinä katsoa kuolemaa silmästä silmään" —
"Enkä kuitenkaan kuole, sepä oivallista", keskeytti hänet poika iloisesti.
"Hohoi, miksi lasket leikkiä niin vakavista asioista. Niin, niin, nuorihan sinä vielä olet ja iloinen. Entäpä sinun nimesi, enhän ole sinua ennen täällä nähnytkään?"
"Arvid Eerikinpoika Stålarm. Mutta ettehän ole vielä sanonut, miten kuolen ja vanhanako?"
"Miksi tahdot kaikki tietää? No niin, kas tähän on kirjoitettuna Arvid Eerikinpojan kuolema. Rauhassa vuoteellasi sinä kuolet iäkkäänä miehenä, mutta synkkä pilvi verhoo elämäsi viimeisiä vuosia."
"Ei, minä tahdon kuolla taistelutantereella torvien soidessa ja voittohuutojen kaikuessa ja elämäni parhaassa kukoistuksessa. Huonostipa ennustitte, Gunilla-muori. Mutta kiitoksia kuitenkin", ja poika kumarsi veitikkamaisen sirosti.
"Ihminen päättää, Jumala säätää, niin, niin."
Kun pojat telmien ja meluten olivat poistuneet huoneesta, puhui Gunilla itsekseen ja päätään nyökytellen: