"Onkohan tuo totta vai aikookohan se ravita meitä pelkillä tarinoilla?" huomautti puoliääneen äskeinen palkkasoturi.
"Tässä on mies, joka todistaa sanani oikeiksi", ja Stålarmin viittauksesta astui esiin repaleihin puettu inkeriläinen talonpoika.
"Anna kuulua, mitä sinulla on tiedossasi", kehotti Stålarm ja mies alkoi tehdä selkoa, kuinka yhden päivämatkan päässä tästä Narvaan päin oli leirissä marski Klaus Fleming, joka vasta oli sotajoukon sekä suuren muonakuormaston kanssa saapunut Suomesta ja odotti nyt Virosta saapuvaa Arvid Stålarmia.
"Mutta asialla on toinenkin puolensa", lausui nyt Stålarm, "ja ennenkuin pääsemme tuosta muonakuormastosta osalliseksi, on meidän tehtävä huikea nappaus. Mutta mitä sanovat siihen teidän tyhjät vatsanne?"
"Me hajotamme vaikka kohonaisia vuoria maahan, päästäksemme ruokaan käsiksi", huusivat miehet.
"No sitten ei hätääkään ja meidän asiamme ovat kuin ovatkin paremmin kuin niiden Paatisten linnan venäläisten."
"Mutta mitä meidän on tehtävä?" utelivat sotamiehet maltittomasti.
"Pyyhkäistävä tieltämme venäläinen sotajoukko, joka on kiilana tunkeutunut meidän ja Flemingin väliin, estääkseen meitä pääsemästä siunatun leivän kimppuun."
Stålarm viittasi sanantuojalle, joka kertoi omin silmin nähneensä ison venäläisen sotajoukon muutaman tunnin matkan päässä tästä Flemingin leiriä kohti.
Siinä tuokiossa oli koko sotajoukko jalkeillaan. Raivostuneet äänet huusivat: