Seurasi pitkä sarja maavoittoja. Yhdeksän vuoden kuluttua ne päättyivät Pultavan tappioon ja sitten seurasi yhtä pitkä ajanjakso pelkkiä tappioita, joiden johdosta Ruotsi kadotti suurvalta-asemansa ja sai voimattomana alistua nöyryyttävään rauhaan. Koko tämän pitkällisen sodan ajan oli Ruotsin laivasto ollut toiminnassa, mutta ainoatakaan huomattavampaa voittoa ei se koko aikana saavuttanut, ei se ollut osallisena missään ratkaisevassa taistelussakaan. Kesät kuluivat turhiin risteilyihin ja pieniin kaappauksiin. Talveksi vetäydyttiin aina Karlskronaan.
Suuri oli ilo laivuri Hallongrenin kodissa, kun laivasto ensimmäisen sotakesän syksynä ankkuroi Karlskronan satamaan ja Tuomas terveenä ja merituulten ahavoittamana ilmestyi taloon. Isä Hallongren ei sodan takia voinut toistaiseksi lähteä merille ja nytpä hän sai mieleistänsä seuraa. Ja kylläpä hänellä riitti kyselemistä ensi iltoina.
Kodin perustamista jatkettiin ja sitten joulun aikana Tuomaan ja Botillan avioliitto solmittiin merisotilaiden kirkossa.
Siitä lähtien maailmaa harhaillut Tuomas Rajalin vietti täyteläistä elämää. Kesät merellä rakasta suolantuoksua hengittämässä ja talvet kotilieden ääressä herttaisen ja aina iloisen puolisonsa seurassa. Joutilaisuudessa eivät talvet suinkaan kuluneet, vaan päivät käytettiin merisotilaiden opettamiseen ja harjoituksiin sekä laivojen ja niiden varustuksien parantelemiseen. Kaiken tämän ohella Rajalin opiskeli itsekin lukien ammattialaansa kuuluvia teoksia, joita suinkin saattoi amiraliteetista käsiinsä saada. Hän oli lujasti päättänyt pyrkiä urallaan eteenpäin.
Koreanimisiä aatelismiehiä oli tukuittain niin armeijassa kuin laivastossakin ja niitä oli työläs sivuuttaa sellaisen tuntemattoman erämaanpojan kuin Tuomas Rajalinin. Mutta kunto raivaa aina väkisinkin tien itselleen ja saa ennemmin tai myöhemmin osakseen huomiota ja tunnustusta. Niinpä Rajalin viidennen sotavuoden lopulla vihdoinkin ylennettiin aliluutnantiksi. Neljä vuotta myöhemmin hän sai yliluutnantin arvon, ja vielä kaksi vuotta, niin hänellä oli kapteenin arvo sekä oma laiva komennossaan.
Kun kuningas heti ensi otteellaan oli pakottanut Tanskan rauhaan, ei Ruotsin laivastolla ollut oikeastaan minkäänlaista vastustajaa Itämerellä. Mutta itään oli kohoamassa pelottava valtakunta. Se jättiläinen, joka tätä maailman kulmaa muodosteli uudelleen, valtasi kohta ensimmäisinä sotavuosina Nevajoen suun ja alkoi sinne uskomattomin ponnistuksin rakentaa valtakunnalleen uutta pääkaupunkia. Hän rupesi myöskin tyhjästä luomaan laivastoa. Linjalaivoja, fregatteja, kaleereja — ja varsinkin kaleereja laskettiin siellä ehtimiseen vesille. Kun tämä laivasto oli kasvanut kyllin suureksi se uskaltautui merelle ja alkoi uhmata Ruotsin laivastoa.
Oli päästy kesään 1714. Rajalin, joka oli jo miehuutensa täysissä voimissa, oli aluksineen mukana laivastossa, joka ankkuroi Hankoniemen edustalle estääkseen Venäjän uuden laivaston pääsemästä Turkuun ja Ahvenan saaristoon. Toistasataa kaleeria sekä useita suurempia aluksia käsittävä vihollislaivasto lipui pitkin Suomen rannikkoa ja patoutui saarten suojaan Hankoniemen kainaloon. Pitemmälle ei se Ruotsin laivaston pelosta uskaltanut ja suuret linjalaivat eivät liioin tohtineet tulla saarten sokkeloihin sitä hätyyttämään.
Tsaari oli itse matkassa ja aina väsymättömänä ja neuvokkaana hän päätti huomaamatta livahtaa laivoineen Hankoniemen toiselle puolen. Ruvettiin rakentamaan niemen kapeimman kohdan poikki kapulasiltaa, jota pitkin kaleerit piti vedettämän toiselle puolen. Mutta amiraali Wattrang, Ruotsin laivaston komentaja sai yrityksestä tiedon ja teki sille tenän. Sillan itäpään lähistölle hän lähetti muutamia laivoja pommittamaan vihollisen sinne ahtautuneita kaleereja ja länsipuolelle lähetettiin vara-amiraali Niilo Ehrenskiöld kahdeksan aluksen kera ottamaan asianomaisella tavalla vastaan kaleerit, jos niitä alkaisi siltaa pitkin liukua sille puolen.
Kannaksen ylitys oli näin turhaan rauennut. Mutta silloin tuli sattuma venäläisten avuksi. Syntyi muutamia päiviä kestävä tyven. Ruotsin laivat eivät päässeet ankkuripaikaltaan hievahtamaankaan. Harmi ja katkeruus sydämessään täytyi ruotsalaisten toimettomina katsoa, kuinka venäläiset kaleerit loppumattomana jonona soutivat Hankoniemen kärjen ympäri. Ehrenskiöldille, joka aluksineen oli asettunut kapeaan salmeen Riilahden selällä, tarjottiin kunniallista antautumista, mutta hän kieltäytyi. Syntyi useita tunteja kestänyt verinen taistelu, jossa suurin osa Ehrenskiöldin miehistöstä kaatui ja hän itse eloonjääneiden kanssa joutui pahoin haavoittuneena venäläisten vangiksi. Tämä kalliilla hinnalla ostettu voitto, venäläiset kun taistelussa menettivät nelisentuhatta miestä, oli tsaarin ensimmäinen merivoitto, jonka muistoa hän sen jälkeen joka vuosi suurin juhlallisuuksin vietti.
Ehrenskiöld oli suomalainen samoin kuin Rajalinkin ja lisäksi he olivat ikätovereita. Mutta kuntonsa lisäksi oli edellisellä tuo komealta kalskahtava nimi, jonka hänen isänsä oli aatelisarvon mukana saanut. Niin hän olikin päässyt maanmiestään hyvän joukon pitemmälle uralla, joka nyt toistaiseksi katkesi hänen jouduttuaan vuosikausiksi sotavankeuteen Venäjälle.