— On siis päätetty, että Sallinen on meidän kenraalimme, lopetti Haapalainen asian. — Roivas olkoon hänen kapteeninsa. Ja nyt meidän on kiireesti vietävä viesti Ilomantsin ja Pielisten puolelle, että miehet kokoontuvat maanantaina Kiihtelysvaaralle.
Emäntä valmisti matkasta väsyneille miehille aterian ja isäntä pani saunan lämpiämään, sillä eihän heidän puhdasverisinä suomalaisina sopinut niin tärkeään toimeen valmistautua ilman saunomista. Kohta kylvystä tultua miehet nousivat suksilleen ja hajaantuivat eri ilmansuunnille. Maaliskuu alkoi olla puolessa, ilmassa oli jo kevään tuntua ja suksi juoksi liukkaasti pitkin häikäisevää hankea.
Aselepo oli joulukuun alussa tehty määräämättömäksi ajaksi. Venäläiset olivat sen nyt lopettaneet ja kenraali Fermor oli hyökännyt rajan yli Kiteelle. Siellä oli luutnantti Bergmanin ja vänrikki Knorringin johtama pieni rajavartiosto, jonka vahvistukseksi oli kerääntynyt muutamia satoja talonpoikia. Mainitut upseerit löivät epäröimisellään laimin taistelun oikean hetken ja laskivat sitten sotilaineen ryhdittömästi aseensa, kuten edellisestä on selvinnyt. Näin oli maakunnan puolustaminen jäänyt kansan omiin käsiin. Ripeästi se siihen ryhtyikin. Kuin kulovalkea levisi tieto Kiteen tapahtumista ympäri pohjoisia pitäjiä. Joka talossa, missä vain oli kynnelle kykeneviä miehiä, paahdettiin suksia, teroitettiin keihäitä ja valettiin luoteja. Ja maanantaina hiihti joka ilmansuunnalta miehiä Kiihtelysvaaran kirkolle.
Enonkylästä saapui muiden mukana kolme Rädyn veljestä, Heikki, Risto ja Tapani. Heidän isänsä, Antti Räty, toimi vielä kihlakunnan postinkuljettajana, vaikka olikin jo vanha ja kivulloinen mies. Voimallinen hän oli miehuusvuosinaan ollut ja isonvihan aikana hän oli tehnyt monta urotyötä, käydessään Pielisen kulmilla pienen miesjoukon kanssa sotaa omissa nimissään. Siitä hän oli tullut niin kuuluisaksi, että itse Simo Hurtta oli kerran vartavasten tullut häntä katsomaan.
Nyt ei ukko enää kyennyt mukaan, mutta olipa hänellä sen sijaan lähettää kolme poikaa. Vanhin veljeksistä, Heikki, oli jo useita vuosia toiminut isäntänä kotitalossa. Mutta nuorin heistä, Tapani, otti sotapolulla kuin itseoikeutettuna johdon käsiinsä. Hän oli kookkain ja hartevin veljeksistä, lisäksi ripeäliikkeinen, päättävä ja tuima katseeltaan. Näki kohta, että sitä miestä ei ollut hyvä ärsyttää. Enon puolen miehet olivat jo valinneet hänet johtajakseen. Siten hänestä Roivaksen ja Haapalaisen ohella tuli yksi alipäällikkö lisää Sallisen joukkoon.
Miehiä kokoontui Kiihtelysvaaran kirkolle neljättäsataa. Sallisen liikkeelle lähettämät tiedustelijatkin palasivat ja ilmoittivat, että noin viisisatamiehinen vihollisjoukko oli tehnyt tuhojaan Tohmajärvellä ja oli nyt tulossa Kiihtelysvaaraa kohti. Luultavastikin se yöpyisi Onkamoon.
Mitä tehdä? Vartoako täällä niiden tuloa vai lähteäkö vastaan? Vihollisella oli ylivoima. Se ei itsessään merkinnyt mitään, mutta oman joukon kehno aseistus arvelutti Sallista. Ainoastaan osalla miehiä oli pyssyt. Useimpien ainoana aseena oli keihäs tai tappara. Mutta oli yritettävä. Onkamoon hyökkäämistä vaativat varsinkin Kiihtelysvaaran miehet, joiden koteja vaara lähinnä uhkasi.
Voimien epätasaisuuden takia oli viisainta käydä yllättäen vihollisen kimppuun. Päätettiin siis lähteä liikkeelle ja käydä sydänyöllä rynnäkköön.
Iltahämärässä Sallisen joukko saapui Onkamojärven pohjoispäähän. Siinä pysähdyttiin levähtämään ja odottamaan eteenpäin lähetettyjä tiedustelijoita. Nämä palasivat parin tunnin kuluttua ja ilmoittivat vihollisten asettuneen taloihin Onkamo- ja Särkijärvien väliselle lähes peninkulman pituiselle kannakselle.
Sallinen jakoi miehet kolmeen joukkoon, joiden tuli yhtä monelta suunnalta samanaikaisesti hyökätä vihollisen kimppuun. Roivas sai yhden joukon kanssa hiihtää Särkijärven ympäri sekä hyökätä etelästä kannakselle. Tapani Räty hyökkäisi lännestä kierrettyään Onkamossa olevan ison Makkolan saaren. Sallinen itse kävi kimppuun pohjoisesta. Juuri sydänyön hetkenä tuli aloittaa rynnistys ja jos kannas olisi pakko jättää vihollisen haltuun yhdyttäisiin Kostamolammen pohjoispäässä.