Juuri kun sissit kävivät peittämään maan poveen päällikköään, venäläiset ryhtyivät uuteen rynnäkköön linnoitusta ja Jänissaarta vastaan. Tykkien jyristessä, muskettien paukkuessa ja kuulain vinkuessa luotiin viimeiset multalapiot Kivekkään haudalle.
Taistelu muodostui ensimmäistä hurjemmaksi. Joka suunnalta venäläiset tunkivat ylivoimaisina Jänissaareen. Illan tullen Luukkonen raivasi jäljelläolevien miestensä etunenässä itselleen tien Nevan Suomen puoleiselle rannalle. Kun he hämärän langetessa pysähtyivät Parkalassa metsän reunaan huoahtamaan, he näkivät valtavan tulipatsaan nousevan ilmaan Jänissaarelta. Venäläiset olivat sytyttäneet Kivekkäiden vanhan perintötalon palamaan.
— Se kostetaan! sanoi Luukkonen synkästi pudistaen nyrkkiään Nevan suuta kohti.
Ja hän piti sanansa. Hän jatkoi sitkeästi vuodesta toiseen taistelua miehineen, joita tästä alkaen niin ystävät kuin viholliset rupesivat kutsumaan kivekkäiksi. Venäläiset eivät tienneet Kivekkään kaatumisesta ja että hänet oli haudattu omaan kotisaareensa, vaan koettivat yhä saada häntä käsiinsä luullen hänen olevan mukana kaikissa niissä rohkeissa teoissa, joita Luukkosen sissit suorittivat. Kun Inkeri oli kokonaisuudessaan joutunut venäläisten valtaan, kivekkäät jatkoivat taistelua Suomen rajojen sisällä. He jatkoivat sitä vielä sittenkin, kun koko Suomi oli vallattu ja varsinaiset sotatoimet tauonneet ja tavan takaa he tekivät huimapäisiä retkiä Nevan suulle hävittääkseen sen kaupungin alun, jota tsaari Pietari oli ruvennut sinne rakentamaan ja jonka hän kohta Nevanlinnan valloituksen jälkeen nimitti ja määräsi valtakuntansa pääkaupungiksi.
Jänissaarelle kohosi mahtava Pietari-Paavalin linna. Mutta sen muurien alla lepää saaren oikea isäntä, Taavetti Kivekäs, kourassaan raskas hakkapeliittamiekka.
Kyösti Wilkuna
NELJÄKYMMENTÄ VUOTTA SOTURINELÄMÄÄ
JUHANA HENRIK FIEANDT
Viipuri oli menetetty. Venäläiset olivat saaneet haltuunsa Suomen itäisen rajavartion, joka kovimmissakin koettelemuksissa, äärimmilleen ahdistettuna aina oli näihin asti säilynyt isänmaan murtumattomana lukkona ja johon sen vuoksi valtakunta oli sokeasti luottanut. Tulipa uhka kuinka ylivoimaisena tahansa, Torkkelin ja Possen varustus kumminkin kestää, uskottiin Ruotsissa ja Suomessa vahvasti vuosisadasta toiseen.
Nyt oli tämä tuki ja turva sittenkin sortunut isonvihan hyökyyn. Menetys järkytti valtavasti mieliä koko valtakunnassa, se vaikutti typerryttävän nyrkiniskun tavoin. Miten se on mahdollista, kysyttiin, kenen syytä on tämä onnettomuus? Maahan on nyt avoin viholliselle, kynnys ja portti on poissa, — Viipuri venäläisillä! Mitä on isänmaan pelastamiseksi tehtävä?