— Onko heillä hoitoa?
— Kävihän täällä välskäri eilen, mutta minkä se sille voi!
Kenraali käveli pari askelta peremmäksi ja näki itse kuumeen hohteen makaajain kasvoilla, kuuli heidän horisevan houreessaan. Toiset olivat kalpean ja nääntyneen näköisiä.
— Annetaanko teille edes riittävästi ruokaa? hän kysyi synkän aavistuksen vallassa.
— Väliin annetaan, vastasi korpraali vältellen, luoden katseensa alas. Ja kenraali ymmärsi hyvin tuon väistävän katseen merkityksen.
Hän lausui oman avuttomuutensa tuntien rohkaisun sanoja miehille, lupasi parannusta heidän oloihinsa ja poistui kuin paeten pirtistä. Häntä rupesi siellä sakeassa ilmassa pyörryttämään —, ei ollut ihme, että potilasraukat siinä siivossa kuolivat! Suru ja suuttumus myllersi taas hänen rinnassaan. Noiden poikien avulla oli taistelutantereella voitu tehdä ihmeitä ja olisi voitu vieläkin enemmän, jos olisi ollut parempi komento, — ja nyt heidät näännytetään näihin mätäpesiin…
Kenraali kutsutti kylään sijoitetun sotaväen upseerit ja lääkärit puheilleen ja piti heille nuhdesaarnan kurjan majoitustilanteen johdosta. Mutta hän pääsi pian selville, että parempia majoituspaikkoja ei ollut näistä köyhistä kylistä saatavissa, kaikki mökit ja saunatkin olivat väkeä täynnä… Lääkäri vakuutti että hän oli tehnyt voitavansa, mutta hänellä ei ollut lääkkeitä eikä apulaisia — vain taitamattomia välskäreitä ja nuoria oppilaita, joista ei ollut suurta apua. Nälän aiheuttama tauti oli saanut ruton luonteen… kun olisi edes riittävästi ja parempaa ravintoa…!
— Eikö teille toimiteta muonaa?
— Kuormastot ovat tyhjät, varastot jäivät venäläisille. Uusia odotetaan Ruotsista, mutta niitä ei tule…
— Taas sitä yhtä samaa toiminnan hataruutta…! Missä hän vain liikkuikin, minne hän ajatuksensa suuntasikin, aina hän törmäsi samaan — ylimmän johdon kelvottomuuteen. Hallitus oli kykenemätön täyttämään tehtävänsä, se juuri oli syössyt maan turmioon. Eikä mitään parannusta synny, ellei valtakunnan keskushermossa saada muutosta aikaan. He eivät tiedä, minkälaista täällä on, taikka eivät usko… He saakoot nyt kerran kuulla totuuden…