— Varmasti? Mistä sinä sen niin varmasti tiedät? murahti piippumies ja puhalsi savun ratsumiehen silmille.
— Sen huomasi kaikesta. Ensi yönä tai viimeistään huomenaamuna he ovat täällä kanuunoineen päivineen.
— Jokohan ovat? No olkoon sitten, kyllä minä niiden parrat täällä vanutan. — Eerikka, pistähän murkinaa pöytään, lähden tässä vähän ratsastamaan.
— Heti paikalla, herra eversti, vastasi kalanpaistaja, joka tällä välin oli ahvenineen siirtynyt tupaan.
Hänen täydellinen nimensä oli Eerik Ampuja, entinen ruotusotilas Savon jalkaväessä ja syntyisin Ristiinan pitäjästä kuten eversti itsekin. Torppansa hän oli jo vuosia sitten jättänyt pojalleen, joka palveli korpraalina Fieandtin väessä, toimien itse sen jälkeen everstin oikeana kätenä hänen sotilaspuustellissaan sekä nykyisin sotaretkellä. Hän se piti tarkan huolen kaikista niistä everstille kuuluvista varusteista, sukista, saappaista, lämpimistä alusvaatteista, eväistä ja tupakkavehkeistä, jotka Ulriika-rouva sotaretkelle lähdettäessä oli hänen huostaansa uskonut. Kotoa varatut eväät olivat tietysti jo aikoja sitten loppuneet, mutta pitkin matkaa Eerikka osasi hankkia täydennystä tyhjeneviin leipäsäkkeihin, voipyttyihin ja viinanassakkoihin, niin ettei everstin ollut koskaan tarvinnut tyhjän pöydän ääreen istua. Liikkeelle lähdettäessä hän sääli tavarat, kymmenet mytyt, kirstut, pytyt ja nassakat omille vankkureille, joiden keulalle hän itse asettui ohjaamaan, suupielessään lyhytvartinen, ikimustunut nysä.
Ketterästi hän kattoi honkapöydälle aamiaisen, johon sisältyi aloittamaton puolikova reikäleipä, voita vihreäksi maalatussa katajavanteisessa pytyssä, valtava kimpale palvattua naudanlihaa sekä äsken paistetut ahvenet.
Pöydän ääreen asettuessaan Fieandt huomasi sukulaisensa, majuri Furumarkin, joka laskeutui juuri pihalla hevosen selästä.
— Hoi, serkku, täällä olisi jotakin hampaan rakoon. Luulenpa, että naudankontta maistuu yöllisen ratsastuksen jälkeen. Mutta missä Hästesko on?
— Hän johtaa pataljooniamme salmen taakse. Minä poikkesin tänne saamaan lähempiä määräyksiä.
Edellisenä päivänä, jolloin Fieandt joukkoineen vielä oli Kalmarissa, Karstulan ja Saarijärven puolitaipaleessa, hän oli lähettänyt Furumarkin ja Hästeskon kahden pataljoonan kanssa valtaamaan vihollisen etuvartioasemia Kolkanlahdessa, Saarijärven pohjoiskulmassa. Mutta kohta heidän liikkeelle lähdettyään hän oli saanut kuulla tiedustelijoiltaan, että Vlastov oli vastikään saanut huomattavia apujoukkoja sekä valmistautui etenemään pohjoista kohti. Tällöin Fieandt oli päättänyt vetäytyä takaisin Karstulaan, jossa oli parempi puolustusasema kuin Kalmarissa ja jonne hän Pääjärven ja Karstulanjärven välisen salmen pohjoisrannalle oli jo edellisen viikon kuluessa rakennuttanut valleja. Furumarkille ja Hästeskolle oli lähetetty paluukäsky, jota noudattaen he olivat läpi yön marssineet Karstulaan.