— Eerikka hoi, kaksi kumausta! huusi Fieandt, kun Furumark oli asettunut pöytään häntä vastapäätä.
— Toimessahan tässä juuri ollaan, mutta mikä riivattu tuon tulpan on saanut noin lujaan juuttumaan, murisi Eerikka askarrellen juurivasun suojaaman, viiden kannun vetoisen pyöreän pullon kimpussa.
Tulppa irtaantui ja hän kaatoi ison tinapikarin täyteen helmeilevää nestettä.
— Olkoonpa onneksi tälle päivälle, sanoi Fieandt ja tyhjensi pikarin, ojentaen sen täytettäväksi pöytätoveriaan varten.
He kävivät käsiksi pulleisiin ahveniin ja söivät hetkisen ääneti.
— Päämajasta emme voi siis odottaa mitään apua? kysyi Furumark saatuaan tyydytetyksi pahimman nälkänsä.
— Kyllähän sen tiedät kysymättäkin, murahti Fieandt. — Klingsporiin vetoaminen on sama kuin hakisi tukea suomättäästä.
— Niinpä niin, mutta onhan siellä Adlercreutz.
— Hm — mm! murahteli Fieandt lausumatta kuitenkaan sen selvemmin julki ajatustaan hänestä.
Kaikesta näki, että hän oli äkeissään Adlercreutzillekin. Eikä suotta. Tämäkään ei näet ollut kiinnittänyt erikoisempaa huomiota Fieandtin raportteihin ja avunpyyntöihin, vaan arvellut Fieandtin kuvittelevan vihollisen voimat suuremmiksi kuin ne olivatkaan. Ihminen näkee tavallisesti omat vikansa suurennettuina toisessa. Niinpä Adlercreutz uskoi Fieandtista sitä, mitä hän itse teki ja oli kaiken aikaa tehnyt. Päämajan tiedustelutoiminta oli aina ollut hataralla kannalla ja Adlercreutzilla oli tavallisesti liioiteltu käsitys vastustajansa voimista. Fieandt sen sijaan oli talonpoikaisjärkeensä luottava mies vailla mielikuvituksen lentoa. Hän tunsi jo entuudestaan nämä seudut ja nojautui aina retkillään kansan apuun. Nytkin hän oli paikkakuntalaisten apua käyttäen hankkinut tarkat tiedot vihollisen voimista ja aikeista. Häntä harmitti syystä, etteivät hänen tiedonantonsa päämajassa johtaneet mihinkään tuloksiin. Eikö siellä todellakaan käsitetty tämän Saarijärven—Kokkolan tien merkitystä? Jos vihollinen ylivoimallaan pakottaisi hänet peräytymään Lintulahdestakin pohjoisemmaksi, silloin sillä olisi hallussaan tuo tärkeä tienristeys ja pääarmeija Alavudella ja Kuortaneella joutuisi selkäpuolelta uhatuksi. No, sitä ennen aikoi Fieandt kuitenkin iskeä niin että tuntui.