— Kanuuna menetetty! kulki sanoma pitkin rivejä.
— Se otetaan, pojat, takaisin! huusi luutnantti Brunow ja miekka sojossa hän karkasi komppaniansa etunenässä vihollista päin.
Verisen käsikähmän seurauksena oli, että kanuuna otettiin takaisin. Kun samalla kohdattiin pieni suomalainen rakuunajoukko, saatiin hevosia kanuunain eteen, jotka nyt lennätettiin parempaan turvaan etupäähän. Kolme kertaa vihollisen ratsuväki hyökkäsi peräytyväin suomalaisten kimppuun ja Turun pataljoona oli jo kerran saarroksissa, mutta pistimet tanassa ja hurraata huutaen se raivasi itselleen tien. Virsta virstalta ja tunti tunnilta jatkui taistelua ja kaatuneita sekä haavoittuneita makasi pitkin tietä ja tienvieriä.
Fieandtin johtaessa pääjoukon perääntymistä ilmestyi eteen yhtäkkiä venäläisiä. Se oli Rimanin joukkoa, jota Nordensvan ei ollut metsässä vielä tavannut. Saarroksiin joutumisen kauhu valtasi miehet ja kaikki yritti mennä sekaisin. Fieandt ärjyi ja läimäytteli pampullaan malttinsa kadottaneita. Kun Nordensvankin vihdoin metsässä harhailtuaan yhtyi joukkoon, käytiin hyökkäykseen, jolloin venäläiset työnnettiin tieltä pois ja perääntymistä voitiin taas rauhassa jatkaa.
Aurinko laski metsän taa ja hämärä lankesi maille. Mutta yhä jatkui taistelun pauhu, huudot, pauke ja kuolinvoihkaukset Perhoon johtavalla tiellä. Oli jo joltisenkin pimeä, kun sivuutettiin Möttölän kylä ja saavuttiin Uittosalmen sillalle. Kun kaikki olivat ehtineet yli, sytytettiin silta palamaan ja Fieandt aikoi järjestää puolustusta. Mutta nähdessään, kuinka rivit olivat arveluttavasti harventuneet ja kuinka lopen näännyksissä väki oli — olihan se syömättä ja lepäämättä ollut tulessa kokonaista seitsemäntoista tuntia, — hän huomasi vastarinnan pitkittämisen turhaksi. Kun oli tunnin verran huoahdettu, jatkettiin pimeässä matkaa kohti Lintulahtea.
Väsyneenä ja synkkänä Fieandt istui satulassaan. Yön hiljaisuutta häiritsivät vain askelten raskas töminä ja kanuunanpyörien jyrinä. Silloin tällöin iskivät hevosten kaviot tulta tien kivistä. Oli mahdotonta ottaa pimeässä selkoa paljonko miehiä seurasi mukana ja missä järjestyksessä he kulkivat. Mitä hyödytti tämä rehkiminen, kun kaikki meni kuitenkin vikaan? Mitä ponnistuksia ja taisteluita hänellä olikaan ollut kesän kuluessa kestettävänä tällä samalla tiellä. Kaikki oli näyttänyt toisenlaiselta, kun hän kesäkuun alussa oli pienen joukon kera metsäteitä samoten saapunut Kivijärven perukkaan ja sieltä veneillä kulkenut kirkolle. Kivijärven miehet olivat olleet — sehän oli sunnuntaipäivä — kirkolla koolla vannoakseen käskyn mukaan uskollisuudenvalan keisari Aleksanterille. Mutta nähdessään odottamatta omia sotilaita he olivat jättäneet valanvannomisen sikseen ja yhtyneet ilomielin hänen joukkoonsa. Miehissä oli sitten samottu metsäpolkuja pitkin Perhoon, jossa oli tehty huikea kaappaus: vallattu venäläisten rikas muonavarasto ja otettu satalukuinen vartiojoukko vangiksi. Perho päätukikohtanaan hän oli sitten tehnyt rohkeita partioretkiä eri suunnille puhdistaen Keski-Suomen perukat kokonaan vihollisista. Sitten hän oli lisäväkeä saatuaan marssinut etelää kohti. Kolme eri kertaa hän oli taistellut Lintulahdellakin. Menetettyään ensi kerralla sitkeän vastarinnan jälkeen tuon tärkeän tienristeyksen, hän oli kohta sen jälkeen ottanut sen takaisin. Mutta suurella ylivoimalla Vlastov oli rynnännyt kahdelta suunnalta jälleen hänen kimppuunsa, jolloin hänen oli melkein saarroksiin jouduttuaan ollut pakko miekka kädessä raivata itselleen tie Perhoon. Siinä taistelussa hän oli menettänyt toista sataa miestä ja kaksi upseeria. Sen jälkeen hän oli taistellut samaa vihollista vastaan kahdeksan kuumaa tuntia Perhon Kokonsaaressa menettäen lähes parisataa miestä kaatuneina ja haavoittuneina.
Noin tuhat virstaa hän oli marssinut kuluneina kuukausina edestakaisin näillä main. Ja nyt nuo monet vaivannäöt ja uhrit näyttivät kaikki kuin hukkaan heitetyiltä. Miksi? Kun ei päämajassa tajuttu tilannetta eikä sieltä saatu edes välttämätöntä apua. Ylimmässä sodanjohdossa oli auttamaton, kurja vätys, ja kaikista ylin mies oli pähkähullu. Aivan korpesi hänen kirjelmänsäkin, jolla hän Siikajoen voiton päivinä ensi kerran muisti suomalaista armeijaa. Se oli sisältänyt vain armollisen määräyksen siitä, kuinka puuteroituina ja millaisia peruukkeja käyttäen armeijaupseerit saivat esiintyä paraateissa ja tanssiaisissa. He, puuterit ja peruukit! Hän, Fieandt, joka asteli tervalta haiskahtavissa kotitekosaappaissa, ei ollut koskaan sellaisia käyttänyt. Kaikista vähimmin ne saattoivat tulla kysymykseen tällaisena aikana, jolloin joka hetki katsottiin kuolemaa silmiin.
Mitä liekin korkeimmassa päämajassa, tuolla tähtitarhojen takana, päätetty Suomen kohtalosta? Synkältä näytti tällä haavaa kaikki.
Sydänyöllä saavuttiin Lintulahteen. Kun oli huolehdittu varmistuksista, etsi kukin yösijan mistä löysi. Mihin lie Eerikkakin eksynyt pimeässä vankkureineen? Muuan sotilas kantoi olkisylyksen erään talon ummehtuneeseen pirttiin. Siellä ei ollut muita ihmisiä kuin vanha ruotimuori, joka pelästyksissään siunaili ja uikutti uunin päällä. Sotilas levitti oljet lattialle. Saappaat jalassa ja vaatteet päällä Fieandt heittäytyi oljille, levitti viitan peitteeksi ja vaipui kohta raskaaseen uneen. —
Aamulla paistoi taas aurinko ja reipastuneena Fieandt astui tuvan portaalle, jossa hän tuuheat kulmansa kohottaen katseli ympärilleen, katseli pilvettömälle taivaalle ja veti kuuluvasti nenäänsä aamuilmaa. Mutta ryhtyessään tarkastamaan miehistöä hänen hyvä tuulensa haihtui. Tuhannestaseitsemästäsadasta oli enää jäljellä vain puoli neljättäsataa asekuntoista miestä. Kaikki kuormat olivat täynnä haavoittuneita. Kaikkia ei ollut edes voitu korjata, joten melkoinen osa oli jäänyt vihollisten käsiin. Upseeristonkin rivit olivat harventuneet. Luutnantti Norrgren oli kaatunut, ja Furumarkin lisäksi olivat haavoittuneet kapteeni Nordensvan, Ladau ja Vahlberg sekä luutnantti Brunow. Varsinkin Nordensvanin tila oli arveluttava. Näin ollen oli mahdotonta asettua Lintulahdessakaan uusiin asemiin, kuten Fieandt eilen perääntymään lähdettäessä oli päättänyt. Täytyi jatkaa matkaa pohjoisemmaksi. Karmein mielin hän tarkastuksen jälkeen kirjoitti päämajaan lähetettävän raportin, otti sitten ryypyn ja haukkasi hiukan aamiaista, minkä jälkeen varustauduttiin jatkamaan matkaa.