Hän kiipesi satulaan ja marssi pohjoista kohti alkoi. Tie oli kuivaa ja aurinko paistoi leppeästi pilvettömältä taivaalta. Väkisinkin haihtui alakuloisuus ja äreys Fieandtin mielestä. Hän hymähteli itsekseen tuolle saunajutulle. Olivatpa nuo aika jukuripäitä! Hätäkös oli olla sellaisen joukon etunenässä, vaikka väliin selkäänsäkin sai. Kuinka armailta näyttivätkään taas nämä karut maisemat. Nuo kivikkokankaat, kääkkyräpetäjät ja sitkeät katajat, ne aivan kuin nyökkäsivät päätä ja sanoivat, ettei tässä ole mitään hätää, tämä maa ei voi kuulua muille kuin suomalaisille, ja sillä hyvä.
Huomaamattaan Fieandt kaivoi taskustaan piipun ja laittoi sen palamaan. Kun takana marssivat sotilaat näkivät, miten molemmin puolin everstin päätä alkoi pöllähdellä täyteläisiä savupilviä, he nyökäyttivät toisilleen merkitsevästi päätään:
— Vaari alkaa jo olla ennallaan.
Lisätodistuksen tähän he saivat Perhossa, johon yövyttiin ja jossa eversti lämmitytti itselleen saunan.
Metsiin eksyneitä miesjoukkoja saapui yhtä mittaa. Kun illalla Yliveteliin ehdittäessä toimitettiin uusi tarkastus ja väenlasku, oli riveissä jo toistatuhatta miestä. Lopullinen tappio oli alun neljättäsataa miestä.
Mainitun pitäjän Tunkkarin kylään Fieandt pysähtyi. Hän hävitti Perhojoen yli vievän sillan ja rakennutti puolustusasemat joen äyräälle. Kun hän oli tarkastanut varustuksensa ja paikoilleen asetetut tykit, jotka kaikki oli saatu Karstulasta pelastetuksi, hän sytytti piippunsa ja läjäytti tyytyväisenä pamppuaan saappaankorkoon. Nyt sai Vlastov taas tulla, jos hänellä käpälät syyhyivät. Tässä sitä taas koeteltaisiin voimia.
Kyösti Wilkuna
SAVOLAISTEN SUOSIKKI
KARL WILHELM MALM
Rantasalmen triviaalikoulussa oli koko talven 1788-89 jatkettu lukuja ja tehty hiljaa ja uutterasti henkistä kylvöä maassa vallitsevasta sotatilasta ja rajakahakoista huolimatta. Mieliala oli tosin pitkin tätä lukuvuotta ollut hiukan levoton ja hermostunut tuossa sydänmaan syrjäisessä opinahjossa, jossa savolaisten vallasperheiden pojille annettiin tieteiden alkeita; vähän väliä oli sinnekin asti saapunut kuulumisia Etelä-Suomen monenlaisista oudoista ja jännittävistä tapahtumista. Kuningas oli tullut sotajoukkoineen maahan julistaen sodan Venäjää vastaan, ja Rantasalmen koulussakin, joka oli lähellä itäistä rajaa ja saattoi siis helposti joutua tapausten pyörteeseen, oli jo uneksittu loistavista voitoista ja suurista sotatöistä. Mutta niitä ei ollut sitten kuulunutkaan. Päinvastoin saapui viestejä sisäisistä hankauksista Ruotsin ja Suomen sotaväessä, puoluevehkeilyistä ja toimettomuudesta. Kuningas oli — niin kerrottiin — lähtenyt äkkiä kuin paeten Suomesta pois, sotajoukko oli jäänyt joutilaana asemilleen ja vähitellen oli vakaantunut se käsitys, ettei siitä sen enempää rytäkkää synnykään. Rantasalmella siis jatkettiin lukuja, pidettiin loma ja alettiin kesällä 1789 taas uusi lukukausi.