Kohta suomalaisten etujoukkojen tullessa näkyviin Ritamäellä venäläisten kanuunat alkoivat jyrähdellä. Everstiluutnantti Charpentier vastasi tuleen niin pian kuin sai omat kanuunansa kuntoon. Mutta kummaltakaan puolen eivät laukaukset kantaneet perille. Sen vuoksi jyrinä hetken kuluttua vaikeni ja jälleen vallitsi tienoolla jännittynyt hiljaisuus, jolloin molemmat armeijat tähystelivät vaanien toisiaan.
Pian oli Adlercreutzin hyökkäyssuunnitelma valmis. Päähyökkäys oli suunnattava edessä olevien vainioiden yli vihollisen vasenta siipeä vastaan samalla kun kolmas prikaati kiertäisi metsän suojassa venäläisten oikean siiven kimppuun. Döbeln porilaisineen sai osalleen päähyökkäyksen.
Döbeln ratsasti Porin rykmentin eteen, joka seisoi valmiissa marssikolonnassa. Hänen sanansa kajahtivat lyhyinä ja terävinä kun hän jakoi käskynsä. Hänen miekkansa välähti kuin salama auringon säteissä, kun hän rivakalla liikkeellä tempasi sen tupesta. Rummut alkoivat päristä ja rivistö lähti liikkeelle.
Qvanten ei voinut tänä juhlahetkenä hillitä intoaan, vaan aloitti laulun, johon koko rykmentti heti yhtyi täydestä sielustaan. Niin porilaiset etenivät kuin laulun siivillä pitkin Ritamäen rinnettä kaartavaa tietä. Pidätetystä innosta väristen katselivat heidän etenemistään ensimmäisen ja neljännen prikaatin miehet, jotka oli jätetty reserviin mäen harjanteelle. Samaa etenemistä katsoivat yhtenä silmänä, ahdistavan jännityksen vallassa sekä hartain rukouksin ja menestyksen toivotuksin myös ne monet paikkakunnan asukkaat, jotka olivat ajoissa hiipineet Simsiön vuorelle ja siellä turvassa odottivat tulossa olevaa suurta näytelmää, joka ratkaisisi heidän kotiseutunsa ja koko isänmaan kohtalon.
Kun rivistö oli päässyt puolisen kilometriä eteenpäin, alkoivat edessä olevat ruispellot äkkiä elää. Rukiin keskellä vilahteli venäläisiä sotilastakkeja ja musketinpiippuja ja siinä silmänräpäyksessä alkoi eteneviä vastaan räiskyä murhaava tuli. Hyökkäysjoukko oli jo lisäksi viholliskanuunain kantomatkan sisällä ja kuolemaa levittäen alkoivat kartessit ja kranaatit räiskähdellä sen keskellä. Etumainen komppania hajaantui nopeasti ketjuksi ja syöksyi pistimet ojossa puhdistamaan ruispeltoja venäläisistä tiraljööreistä, joita Rajevski oli sinne kätkenyt, mutta joita Ritamäeltä ei ollut lainkaan huomattu. Samalla levittäytyi muu rivistö kahden puolen tietä venäläisten koko vasemman sivustan mittaiseksi rintamaksi. Neljä kuusinaulaista tykkiä, jotka rivistön keskellä oli kuljetettu tänne, aloitti maantieltä tulen venäläisten pattereita vastaan. Juuri kun Döbeln oli antamaisillaan yleisen etenemiskäskyn, saapui Adlercreutzin adjutantti nelistäen tuoden käskyn, että porilaisten oli toistaiseksi jäätävä siihen missä olivat sekä odotettava myöhemmin annettavia ohjeita.
Rehti, peloton ja kunnon Adlercreutz! Hän oli suomalainen kiireestä kantapäähän, mutta suomalaisten hyveiden ohella hänellä oli myöskin eräitä suomalaisen luonteen heikkouksia. Hän oli hyvin intomielinen ja touhukas, mutta ei kyllin kylmäverinen ja harkitseva, mitä hänen asemansa ehdottomasti olisi vaatinut. Tuo nuhteeton urho ja Siikajoen sankari esiintyi usein arveluttavana hätikkönä. Jos hän olisi perusteellisemmin ja kylmäverisemmin suunnitellut Lapuan taistelun, hän olisi saartoliikkeiden avulla voinut perinpohjin tuhota venäläisen pääarmeijan ja antaa sodankululle ratkaisevan käänteen. Nyt hänen herkkäuskoisuutensa oli aiheuttanut pysähdyskäskyn eteneville porilaisille. Niityllä Alapään talojen edustalla oli räjähtänyt kaksi venäläisten kanuunoista harhaan ammuttua kranaattia ja kohta oli Adlercreutz ollut näkevinään siellä kätkössä aivan uuden venäläisjoukon, joka saattaisi muka kiertää kylään hyökkäävien porilaisten selkään.
Döbelnin prikaati sai siis toimettomana pysähtyä mitä epäedullisimpaan asemaan, sillä aikaa kun eversti Gripenberg sai käskyn kahden hämäläispataljoonan kanssa kaartaa puhdistamaan Alapäätä oletetuista vihollisista. Vihollinen jatkoi murhaavaa tultaan jota vastaan porilaiset saivat etsiä suojaa maantien- ja pellonojista. Kaatuneita oli jo kymmeniä ja haavoittuneiden valitushuudot kaikuivat joka puolelta. Bjerkénin käskyläiset liikkuivat kylmäverisesti paareineen kuulasateessa ja kantoivat verta valuvia, voihkivia sotilaita sitomapaikalle Ritamäelle.
Porilaisten kärkijoukko oli Adlercreutzin pysähtymiskäskyn saapuessa ehtinyt pienen torpan luo, joka oli tien vieressä noin puolen kilometrin päässä Isonkylän taloista. Döbeln oli adjutanttinsa ja parin muun upseerin seurassa asettunut torpan ulkohuoneiden suojaan, mistä saattoi pitää silmällä porilaisten ketjuja. Venäläisten ammunta jatkui taukoamatta ja yhtä mittaa satoi kartesseja maassa ja ojissa makaavien porilaisten keskelle. Döbeln samoin kuin toisetkin upseerit oli laskeutunut satulasta.
— Mitä hittoa tämä oikein merkitsee! hän tiuskahti tähystettyään hetken Ritamäelle, työnsi alahuulensa pitkälle ja hakkasi ratsupiiskalla kärsimättömästi saapasvarttaan.
Ramsay yritti vastata, mutta odottamaton tapaus keskeytti hänen sanansa. Pitkin linjaa kavahtivat porilaiset yhtäkkiä pystyyn, ojensivat pistimensä ja syöksyivät huikeasti hurraten kylään.