Fieandtin pysähdyttyä toveriaan hyvästelemään pari kasakkaa karautti sivulta hänen kimppuunsa eikä hän ehtinyt iskeä vastaan. Kasakkahevonen kaatoi hänet kinokseen ja ratsumies tuikkasi häntä keihäällään.
* * * * *
Haavoittuneena Juhana Henrik Fieandt joutui Napuen taistelussa vangiksi, haavoittuneena ja käsistään kytkettynä hän sai kasakkahevosen perässä juosta Hämeenkankaan yli takaisin etelään päin. Seuranaan hänellä oli suuri määrä muita Napuella vangiksi joutuneita suomalaisia, jotka nyt saivat palkkioksi urhoollisuudestaan kahleissa kulkea läpi vihollisen ryöstämän isänmaansa kaukaista itää kohden.
Murheellinen matka, kipu ruumiissa, suru sydämessä. Väliin oli pysähdyttävä viikoiksi tai kuukausiksi viheliäisiin vankien keräysleireihin, missä haavat miten kuten hoidettiin. Vilaukselta Fieandt sai Hämeenlinnan vankileirissä nähdä nuoren vaimonsa, joka oli pahaa aavistaen talonpoikaisvaimon vaatteissa tullut sinne miestään kyselemään ja kantoi heidän esikoistaan sydämensä alla. Entistä raskaammaksi nuorelle kapteenille muodostui jatkuva vaellus venäläistä vankeutta kohti. Turtumus ja tylsyys rupesi jo valtaamaan vankiraukan mielen, hän jo aika ajoin toivoi kuolemaa.
Mutta Viipurissa, jossa vankiroikka taas viipyi muutaman viikon saattajiaan odottamassa, hän tapasi ennen tuntemansa reippaan soturin ja partiopäällikön, luutnantti Salomon Enbergin, jonka kanssa häntä pidettiin samoissa kahleissa. Tämä iloluontoinen ja nokkela, monia kokenut veitikka sai pian mielenraskauden hälvenemään ensi kertaa vangiksi joutuneen kapteenin mielestä.
— Ei tässä olla vielä lähelläkään loppua, tarinoi iloinen mies heidän yhteisillä yöpahnoillaan. — Minä tunnen nämä matkat. Pahin on oikeastaan ohi. Kun Venäjälle tullaan, on jo vaellus ja vartiointi helpompaa, siellä saadaan ruveta tuumimaan, mitä tietä pakoon on yritettävä.
— Pakoonko, sieltä asti?
— Totta jumaliste, emme suinkaan me sinne jää. Olet ensikertalainen, mutta opit pian nämäkin temput. Olemmehan upseereja. Kunhan päästään näiden raakain kasakkain peitsiltä ja ruoskilta säädyllisempäin miesten kuljetettaviksi, vaadimme upseerikyydit ja ajelemme troikassa… se siellä myönnetään. Ja sitten vain varrotaan ensimmäistä pimeätä yötä, jolloin livistetään…
— Minne? Suomi on jo kohta kokonaan vihollisten vallassa.
— Minne tahansa — uusiin taisteluihin vain. Tämä alkutaival on nyt kestettävä — ehkei se ole pitkäkään.