Hänen sanansa heikkenivät soperrukseksi, hetkinen vielä ja hän ummisti silmänsä ainaiseksi.
Kun kesäyön hämy verhosi tienoon ja Simsiön päällä helotti valju kuun puolikas, oli vainioille, missä kuolo oli porilaisten joukosta korjannut runsaimman saaliin, kaivettu kaksi hautaa, iso ja pieni. Edelliseen sijoitettiin ne satakuusi suomalaista soturia, jotka Lapuan valloitus oli vaatinut uhrikseen. Toiseen laskettiin lepäämään rinnatusten ystävykset Ramsay ja Qvanten sekä kolme muuta kaatunutta upseeria, nimittäin luutnantit Blume ja Gestrin sekä kapteeni Aminoff. Venäläisten nelisensataa kaatunutta lojui vielä hajallaan ympäri taistelualuetta.
Päällikkökunnan hyvästellessä kaatuneita urhoja kirjoitti nuori luutnantti Montgomery, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Suomen sodan ensimmäisenä historioitsijana, päiväkirjaansa sanat: "Nuori Ramsay kuoli yleisesti kaivattuna urhoollisuutensa, kuntonsa ja isänmaallisen mielensä tähden ja hänen hautansa taistelutantereella kastui kaikkien urhoollisten kyynelistä."
Heinäkuisen yön autereisessa hämyssä, virren sävelten kaikuessa, ryhtyivät paikkakunnan miehet peittämään hautoja, joista kerran oli ylenevä kaunis sato — hautoja, joiden äärellä satasen vuotta myöhemmin sytytettiin se vapauden soihtu, mikä esi-isäin taistelut, unelmat ja aavistukset muutti todellisuudeksi ja teki tästä maasta itsenäisen Suomen valtakunnan.
Kyösti Wilkuna
SUOMALAINEN SOTAMIES
PAAVO RAPP
Paavo Hiskianpoika Kekäläisenä hän oli Lapinlahden Pörsänmäellä tähän maailmaan ilmestynyt, mutta kun hän tarjoutui edesmenneen Juho Kranaatin tilalle ruotusotilaaksi Kuopion komppaniaan, ristivät herrat tarjouksen hyväksyessään hänet Rappiksi — siihen aikaan kun kaiken, mikä joutui lähempään kosketukseen korkean kruunun kanssa, piti esiintyä ruotsiksi puleerattuna. Sellaisenkin savolaisen mullikan kuin Paavo Hiskianpoika Kekäläisen. Tuohon Rapp-nimeen toverit ja naapurit ja yleensä kaikki suomea haastavat kruunun alamaiset tietysti kiireimmiten liittivät yhden äänteen lisää, niin että se sai säällisemmän muodon Rappi. Ja sitten tietysti toverit ja tuttavat huusivat hänelle aina tavatessaan: "Terve, rappi!" mistä taas oli mainion mukava kehitellä leikinlaskua edelleen, varsinkin kun asianomainen itse autteli voimiensa mukaan.
Kuten sanottu, Rappi oli oikea savolainen mullikka, sitkeä, hätäilemätön ja perin juurin hyvänahkainen. Häntä sai kaltata ja vanuttaa kuinka hyvänsä, mutta silti hän aina pysyi samana hyväntuulisena jässäkkänä. Suuttumisen taito puuttui häneltä luultavasti kokonaan. Ainakaan ei kukaan muistanut häntä koskaan nähneensä raivopäisenä.
Hän oli keskikokoinen, hartiakas ja pyöreänomainen. Pää, kasvot ja vartalo, kaikki oli hänessä pyöreätä. Ja hyvässä lihassa hän pysyi aina. Silloin kun oli ruokaa, hän söi tavattomasti, mutta ruoan puutteessa voi olla syömättäkin vaikka päiväkausia, ilman että hänen pyöreä naamataulunsa siitä kävi ryppyiseksi tai että hänessä alkoi ilmetä pahantuulen merkkejä. Rakasta lehtimälliään hän vain käänteli silloin poskessaan sitä ahkerammin. Lämpimästä hän piti tavattomasti. Sydäntalven kylmät kuukaudet, jolloin ei ollut sanottavia tehtäviä, hän vietti mieluimmin uuninpankolla, vedellen unia aamusta iltaan ja illasta aamuun. Mutta milloin pakko ajoi pakkasen kouriin, ei hän juuri hytissyt, vaan oli ja liikuskeli verkkaan kuin kotipirtin lämpimässä.