— Nuo sen tekivät välttämättömäksi.
Virallisesti kuin paraatissa Brusin ilmoitti nyt:
— Saan ilmoittaa, että prikaati on jättänyt Kuopion ja että herra kapteeni saa pelastaa etuvartion miten parhaiten taitaa.
— Sen aionkin tehdä, vastasi Duncker kylmästi, minkä jälkeen adjutantti teki kunniaa ja ratsasti takaisin Kuopioon.
Tämän Suomen sodan ensimmäisen huomattavamman taistelun johdosta jaettiin erinäisiä suosionosoituksia. Kapteeniksi ylennettiin muun muassa — luutnantti Brusin! Dunckerista, Malmista ja Burmanista ei mainittu mitään. Heidän kunnioittamisestaan piti huolen — kenraali Tutshkov. Hän kutsui taistelun jälkeen upseerinsa koolle ja piti heille luennon siitä, kuinka taitavasti ja kylmäverisesti peräytyminen on suoritettava. Hän piti esimerkillisenä Dunckerin johtamaa suomalaisen etuvartioston vetäytymistä.
Brusinin lähdettyä jatkettiin tuota taistellen perääntymistä. Lunta oli vahvalti ja liikehtiminen oli työlästä, varsinkin kun mukana täytyi laahata paria kanuunaakin. Vihollinen seurasi itsepintaisesti kintereillä ja kasakat uudistivat tavan takaa hyökkäyksensä.
Oli taas pysähdytty rintamaan parin pienen saaren edustalle. Tuimalla muskettitulella vihollinen karkotettiin ampumamatkan ulkopuolelle ja Duncker viestitti juuri pitkin linjaa käskyn matkan jatkamisesta.
Rappi oli laskenut kuumenneen muskettinsa hangelle jäähtymään ja noussut itse edessä olevan kinoksen päälle nähdäkseen paremmin ympärilleen. Hän oli itsekin lämmennyt, otti lakin päästään ja kuivasi hikeä kasvoiltaan. Ampuessaan hän oli siinä määrin tuohtunut, että oli pureskellut mällinsä rikki ja syljeksinyt sen pikku hiutaleina suustaan. Siitä aiheutunut tyhjyyden tunne oli mitä kiireimmin poistettava. Hän otti tupakanlehtikäärön taskustaan ja käänteli sitä käsissään päästäkseen selville, mistä kohtaa olisi mukavin haukata.
Siinä puuhassa hän ei tietysti mitenkään joutanut huomaamaan, kuinka vihollinen oli ajattanut esille muutamia haupitseja murtaakseen niillä aukkoja suomalaisten rintamaan. Ensimmäinen niistä jo jyrähti, ja kirkkaalla taivaalla näkyi kaartuva viiru, jonka suunta oli juuri sitä kinosta kohti, minkä päällä Rappi seisoi. Eri suunnilta kuului varoitushuutoja, mutta Rappi oli siinä määrin syventynyt uuden mällin laatimiseen, ettei hän niitä huomannut. Juuri kun hän työnsi lehtikäärön takaisin taskuun, pudota tömähti vonkuen kiitävä haupitsinpanos hänen jalkojensa juureen, kaivautui kinokseen ja pelmautti ilmoille kokonaisen lumivyöryn. Rappi tunsi putoavansa alas kaatuen samassa selälleen ja peittyen ryöppyävään lumeen.
Hän makasi muutaman hetken liikkumatta, jäsenissään omituinen herpaantuneisuus. Ensimmäiseksi alkoivat ajatukset liikkua.