SELKÄPUOLEN VARTIJA
OLLI TIAINEN
Eräänä kevättalven kirkaspaisteisena sunnuntaina v. 1808 oli jumalanpalvelus Pielisjärven kirkossa jo päättynyt. Mutta kirkkorahvas, joka tavallisesti "aamenen" paukahdettua heti kiirehti kuin kilvaten rekiinsä ja suksilleen joutuakseen ajoissa kukin kotikyläänsä murkinoimaan, viipyi tänään vielä kirkkotörmällä. Naiset istuivat jo rekilöissään odottamassa taikka rupattelivat lähtöä tehden tiellä, mutta miehet seisoivat sankkana parvena kirkonoven seutuvilla, portailla ja porstuassa, seisoivat vakavina kasvoiltaan, silmäkkäin toisiinsa ja keskustelivat vakavista asioista.
Suntio saapui jo sulkemaan kirkkoa, mutta eräs ryhdikäs, roteva talonpoika, jonka tuuheiden kulmakarvojen alta välähtelivät vilkkaat silmät, astui hänen eteensä, virkkaen:
— Annahan olla vielä hetkinen…
— Kirkkoko sulkematta? kysyi suntio kummissaan.
— Niin… tässä vielä vähän tuumataan…
Miehet pitivät siinä näet ankaraa neuvottelua, ja näytti siltä, että heillä oli vieläkin asiaa kirkkoon. Äsken päättyneissä kirkonmenoissa ei kyllä ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, saarnakin oli aivan tavallinen, mutta sitten lopuksi oli kuulutusten joukossa luettu eräs tiedonanto, joka oli pannut mietteitä miesten päähän ja pysäyttänyt heidät tähän törmälle tuumiskelemaan.
Johan muutamia viikkoja sitten oli tännekin Pohjois-Karjalan kulmakunnalle lennähtänyt sana, että sota on syttymässä Ruotsin ja Venäjän välillä, — elettiin vuoden 1808 alkupuolta — ja sitten tuli jo tieto, että venäläiset olivat hyökänneet Kymijoen yli Etelä-Suomeen. Näistä sotaisista uutisista oli miesten kesken ollut paljon tarinaa jo silloin, varsinkin niiden kesken, jotka olivat eläneet entisen sota-ajan parikymmentä vuotta sitten. Muutamaan viikkoon ei näillä syrjämailla ollut sitten asiasta sen enempää kuulunut, mutta nyt yhtäkkiä kuulutusten lopuksi vanha kirkkoherra luki väräjävällä äänellä erään hänelle äsken virkateitse toimitetun paperin, jossa joku venäläinen sotapäällikkö kehotti koreasanaisesti seudun väestöä alistumaan nöyrästi uuteen asiaintilaan, Venäjän valtaan, ja ilmoitti, että niitä, jotka muodossa tai toisessa ryhtyivät vastarintaan, pidettiin kapinoitsijoina. Kuolemanrangaistus uhkasi jokaista, joka tavattaisiin ase kädessä…
Tämä kuulutus oli tänään pysäyttänyt pielisjärveläiset kirkon ovelle.