— No olisiko herra majurilla sitten sopivia miehiä, joista tällainen komennuskunta voitaisiin koota? kysyi hän lopuksi Eekiltä.
— Minun pataljoonassani on kaksi sellaista aliupseeria, jotka ovat kuin luodut tällaiseen tehtävään, kuului vastaus. — Menen takuuseen, että he saavat enemmän aikaan kuin me osaamme odottaakaan. He palvelevat kumpikin Ruoveden komppaniassa, jonka miehistö on kotoisin juuri niiltä seuduilta, missä komennuskunta tulisi toimimaan. Tampereen ja Virtain väliset tienoot ovat heille tuttuja ja he liikkuvat siellä kuin kotonaan.
Keskustelun lopputuloksena oli, että Roth ja Spoof haettiin isoon pappilaan, jossa sotamarski tiedusteli heidän omaa mielipidettään ehdotetun partioretken johdosta. Kumpikin heistä ihastui tuumaan heti siitä kuultuaan ja kilvan he kuvailivat sotamarskille, mitä kaikkea he noilla metsäisillä ja järvisillä seuduilla voisivat saada aikaan.
— Mutta vihollinen on tällä haavaa Kuortaneella ja Alavudella, siis suoraan meidän edessämme, sanoi sotamarski. — Kuinkas te luulette Ruoveden puolelle pääsevänne?
— Missä emme pääse suoraan, siinä kierrämme, vastasi Roth. — Eihän yksi Rajevski voi koko Suomenmaata meiltä tukkia.
— Aika jehuja! pääsi nyt sotamarskiltakin, vaikka tuo arvostelu lausuttiin ranskaksi.
Asia oli päätetty ja marski taputti molempia jehuja olkapäälle teroittaen heille vielä erottaessa varovaisuutta. Sitten he saivat valita omasta komppaniastaan neljäkymmentä miestä, minkä määrän sotamarski oli luvannut heidän komentoonsa. Valikoiminen ei ollut helppoa, sillä joka ainut mies komppaniassa pyrki matkaan. Olihan tilaisuus päästä kotiseudulle ja lisäksi kahden sellaisen miehen johdossa. Ja käydä siellä vihollisen selän takana sotaa omin päinsä, olihan se toki toista kuin makailla täällä pääarmeijassa! Mutta vain kolmannes komppaniasta pääsi matkaan. Jehut tunsivat miehistön kuin viisi sormeaan, ja kun he kerran ryhtyivät valikoimaan, niin sai olla varma, että he ottivat komppanian parhaimmiston omaan laumaansa.
— Lisää värvätään kotipuolessa, kehui Roth. — Jos te tältä puolen käytte päälle, niin kyllä me sen puolen hoidamme. Puristetaan vihollinen pihtiin.
Koko rykmentin kadehtien katsellessa tämä nelikymmenmiehinen joukko lähti vielä samana iltana Nurmon ja Seinäjoen kautta taivaltamaan etelää kohti. Metsäpolkuja samoten he pääsivät venäläisten ohi, niin ettei näillä ollut asiasta aavistustakaan, ennen kuin Virtain ja Ruoveden puolelta alkoi heidän päämajaansa Alavudelle saapua toinen toistaan haikeampia jobinposteja. Lapualta lähdöstä ei ollut ehtinyt kulua täyttä viikkoa, kun jehut olivat jo ehtineet hävittää Visuveden ja Ruoveden yli kulkevat sillat sekä anastaa kaksi suurta kuormastoa, joiden mukana heidän saalikseen oli joutunut, paitsi suurta muonamäärää, lähes satakunta hevosta sekä joukko vankeja.
Päämajakseen jehut valitsivat pienen Saukonsaaren Ruoveden järvessä, Kautunsalmen lähistöllä. Siellä tapaamme heidät koolla heinäkuun kahdentenakymmenentenä päivänä. Ellei huomannut paria ohkaista savupatsasta, olisi saarta kauempaa katsoen luullut asumattomaksi. Rantaan tultua vallitsi siellä kuitenkin mitä vilkkain touhina. Koko saari oli ensinnäkin kaadetuista puista, kivistä ja turpeista kyhättyjen vallien ympäröimä. Pensailla ja kuusennäreillä ne oli niin naamioitu, ettei niitä kauempaa voinut huomata. Eräs poukama oli täpösen täynnä suurempia ja pienempiä veneitä, joita oli tänne kerätty joka suunnalta, ettei vihollinen saisi niitä käytettävikseen.