— Eivätpä sen pahukset anna yörauhaa ihmisille! hän murisi huomenta toivotettuaan. — Niitä kuuluu olevan mäki mustanaan tuolla virran takana, ties mitä niillä sitten on mielessä, kun luulisi jo vähemmästäkin uskovan, ettei siitä yli pääse. Muuten olin taas unessa laskevinani koskea. Se on aina ennenkin merkinnyt siirtymistä. Taitaapa siis olla parasta, että säälin ajoissa kaikki kamppeet kokoon.
— Ehkä se… tee miten parhaaksi näet, vastasi Armfelt hajamielisesti, pukeutui nopeasti ja sidottuaan miekan vyölleen kiiruhti ulos.
Oli vielä joltinenkin hämärä, jota lisäsi järviltä ja virrasta nouseva sakea usva. Etuvarustuksiin tultuaan hän ei voinut nähdä virran taakse. Mutta pauke ilmaisi kyllä, että vihollinen oli jälleen toiminnassa.
— Kaikesta päättäen he tänään yrittävät jotakin ratkaisevaa, virkkoi hän eversti Stjernschantzille, joka myöskin oli jo saapunut valleille.
— Mutta virran yli heidän on turha yrittää, vastasi eversti. — Niin ollen heillä täytyy olla jotakin muuta mielessä.
Siitä saatiinkin kohta varmuus. Kenraalia kysellen pujottelihe vallien sokkeloissa, sumun ja ruudinsavun keskellä rakuuna, joka oli täyttä laukkaa saapunut Mälkilästä. Tavatessaan Armfeltin erään tykin luota, jota nuoren vänrikin johdolla juuri ladattiin, hän ilmoitti vihollisten olevan Mälkilän rannassa, jossa ratsumiehet parhaillaan koettivat estää niiden maihinnousua.
— Hyvä on, ratsasta takaisin minkä hevosestasi lähtee ja ilmoita eversti Danielsonille, että minä tulen heti apuväen kanssa. Kestäkää siihen saakka kuin miehet paikallanne!
Kolmetuhatta miestä jalkaväkeä sai käskyn pikaisesti valmistautua lähtemään Mälkilään. Varustusten puolustamisen Armfelt jätti kenraalimajuri De la Barren huoleksi ja kuormaston oli edettävä kaiken varalta Tampereen tielle. Nämä määräykset jaettuaan Armfelt asettui jalkaväen etupäähän, ja niin lähdettiin rientomarssissa Mälkilää kohti. Ammunta ja taistelun melske virran äyräällä kiihtyi, ja hetken kuluttua alkoi juoksujalkaa etenevän jalkaväen korviin kuulua kiivasta ammuntaa myöskin sumun seasta Mälkilän suunnalta.
Kaksituhatta venäläistä krenatööriä yritti siellä parhaillaan astua maihin suurilta hirsilautoilta, jotka oli jo soudettu rantaan. Taempana metsän reunassa Danielson järjesti ratsumiehiään hyökkäykseen. Ne olivat rannalta käsin jo tulittaneet vihollista ja sitten näiden käsikranaattien tieltä väistyneet etäämmälle. Joukko haavoittuneita miehiä ja hevosia kieriskeli rannalla.
Hetkeäkään hukkaamatta Armfelt järjesti väkensä hyökkäykseen. Ensin yhteislaukaus, sitten pistimet tanaan ja nyt juostiin eteenpäin lumivyöryn tavoin hurraata huutaen.