— Käkisalmen puolen miehiä, jotka matkallani tapasin. He haluavat tulla meidän pataljoonaamme.
— Vai sillä tavalla. Mutta onkos teistä sotilaiksi? Oletteko ennen missään väessä palvelleet?
— Ei olla, mutta eiköhän tuota siihenkin harjaantune, vastasi toinen miehistä.
— No, sopiihan sitä koettaa. Onko Torikan Simo vielä täällä? Jaha, no tuostapa saat kaksi miestä komppanian alkuusi. Koeta vanuttaa heistä kelpo sotilaita.
— Entäs tuota… maksetaanko sitä palkkaa? tiedustelivat miehet.
— Vai palkka teillä onkin ensimmäisenä mielessä! Soo-o! Eikö riitä tuollaisille metsästä tulleille vapaa leipä kruunun hoteissa ja lupa tapella ryssää vastaan? Mitä! Puolikymmentä vuotta minäkin olen tapellut ilman mitään palkkaa. Samoin Torikka tuossa, teidän tuleva kapteeninne. Toista sataa vihollista hän on omin käsin jo ehtinyt päiviltä nitistää eikä palkkaa ole ollut kuin vasta viime vuosina tynnyri jyviä kuukaudessa. No, saattehan tekin, jumalanluomat, sen kuin muutkin miehet, nimittäin puolitynnyriä kuussa, mutta vasta sitten kun nähdään, mihinkä te kelpaatte. No, riittääkö se?
Miehet mutisivat myönnytyksensä, Antonius merkitsi heidän nimensä pataljoonan rulliin ja Torikka vei heidät komppaniansa majapaikkaan. Huomenna piti korpraalin ryhtyä heistä sotilaita muokkaamaan.
Ryhdyttiin tekemään kaikenlaisia valmisteluja Inkerin retkeä varten. Muutaman päivän kuluttua Volmari palasi Liljendalista, jossa pääarmeija tähän aikaan majaili. Kreivi Nierothilta oli Luukkoselle kirje, jossa hänelle annettiin lupa Inkerin retkeen. Kaurojen saantia varten oli kirjeen mukana asianomainen valtuutus. Mutta kirjeen jälkiosan kohta sai majurin kovin kuohuksiinsa. Kas näin se Antoniuksen suomentamana kuului:
"Ja muutoin, koska Herra Majurin ja hänen haltuunsa uskotun miehistön päälle on rahvaalta monta valitusta sisään tullut, että he eivät ainoastaan mielivaltaisesti ota heidän hevosiaan, vaan muutoinkin heille kaikenlaista vääryyttä matkaan saattavat, niin muistutetaan Herra Majuria täten kaikki senkaltaiset vääryydet tyyten lopettamaan sekä tämän jälkeen ylläpitämään vakavata disipliiniä hänen haltuunsa uskotussa pataljoonassa, niin etteivät he omiamme vastaan vähintäkään väkivaltaa harjoita, uhalla että jos tämän jälkeen vieläkin valituksia kuuluu, minä en voi olla asiaan mitä vakavimmin käsiksi käymättä."
— Jaa'a! Jaa'a! saneli Luukkonen päätään nyökäyttäen. — Siinä se nyt oli. Minä olen aina koettanut ihmisyyttä noudattaa ja kehottanut siihen muitakin, mutta kuka tässä voi jokaisen jäljillä juosta katsomassa, mitä ne maakunnassa liikkuessaan tekevät. Joukossa on monenlaista miestä.