Läheiseltä rannalta nousi savu. Sinne ulkosalle venäläiset olivat rakentaneet suuren leivinuunin ja paistoivat siellä parhaillaan joukoilleen leipää.
— Särvintä on meillä aluksi, tuolta leipä otetaan, uhmaili Pietari silloin.
— Entä leipojat, heitä on toistakymmentä miestä, huomautti korpraali.
— Otetaan nekin…!
Ja illan suussa leipomisen vielä jatkuessa Pietari souti joukkoineen leipomarannalle, yllätti leipurit ennen kuin he ehtivät lähettää hätäviestiä ja lopetti jutun lyhyeen. Yhdeksän miestä antautui sovinnolla. Heidät sijoitettiin sidottuina venäläisten veneisiin, joilla Longströmin sissit nyt lähtivät täydessä jauholastissa jatkamaan matkaa vaihdettuaan päähänsä venäläisten suuret lippalakit. Näin he soutivat iltayöstä muina miehinä salmien kautta, joiden rannoilla venäläiset olivat vartiossa antaen "omain" alustensa rauhassa kulkea ohi. Mutta Kyrönvirralla, jota alaspäin sissit täydellä vauhdilla laskivat, he ottivat taas omat päähineensä ja kääntyivät rohkeasti linnan valkamaa kohti. Jo pamahti sieltä laukaus ja toinenkin, mutta Longström huitoi käsillään ja huusi hurjasti:
— Älkää ampuko, tuomme teille eväitä…!
Hyvään tarpeeseen ne eväät linnassa olivatkin ja miehet myös. Siellä oli vain toistasataa miestä puolustusväkeä, jolla majuri Busch oli jo kuukauden pitänyt puoliaan. Nyt jatkettiin linnan puolustamista uudella innolla, vaikka se toivotonta olikin, kun riittäviä apujoukkoja ei mistään päin voitu odottaa. Näin vierähti pari viikkoa vihollisten ankarasti ampuessa. Mutta sitten loppuivat ampumavarat, ruudit ja luodit. Heinäkuun lopulla täytyi Buschin vihdoin ruveta antautumiskeskusteluihin tinkien itselleen kunnialliset ehdot. Mutta ennen antautumispäivää Pietari Longström lähti miehineen Olavinlinnasta. Hän näet tiesi että häneen ja hänen miehiinsä nähden eivät viholliset missään tapauksessa pitäisi antautumissopimustaan: hirttonuora heitä odotti. Venäläiset olivat perin juurin äkämystyneet näihin sisseihin, varsinkin leipomon ryöstön johdosta. Luotituiskusta välittämättä lähti eräänä sadeyönä kolme venettä menetetyksi tuomitun Linnansaaren eri rannoilta soutamaan selälle. Pari miestä menetettiin, veneet saivat monta reikää kylkiinsä, mutta ne yhtyivät kuitenkin kaikki sovitulla paikalla Saimaan sokkeloisessa saaristossa.
* * * * *
Longström oli jo, kuten sanottu, varhemmin aikonut lähteä pääarmeijan luo Ruotsin puolelle, mutta tämä Savonlinnan seikkailu oli häntä taas reipastuttanut. Venäläisten vartiointi oli täällä Itä-Suomessa heikompaa kuin hän oli luullutkaan, rohkealla ja päättävällä miesjoukolla saattoi heille siellä edelleen tehdä paljon kiusaa. Sen vuoksi päätettiin soutaa etelään päin, siepata muonaveneitä ja häiritä vihollisen kuljetuksia. Kesä oli kaunis ja lämmin, soma oli saarivesillä vapaana soudella.
Saimaan etelärannalle Longström jätti sitten kuitenkin veneensä, luovutti niihin kertyneet muonat seudun väestölle ja painui taas metsiin, joiden halki hän samosi merenrannikolle, vanhaan tuttuun Vehkalahden saaristoon. Siellä venäläiset nyt isännöivät valtansa tunnossa eivätkä muonalotjiaan kuljetellessaan enää pelänneet hyökkäyksiä. Pietari järkytti pian heidän vahvan uskonsa.