Norjalaiset talonpojat kohtelivat häntä hyvin, kantoivat hänet lehdespaarilla läheiseen kyläänsä ja hankkivat siellä haavurin häntä hoitamaan. Mutta luoti oli iskenyt liian arkaan paikkaan, haavaa ei voitu lääkitä. Päivän sairasti mies siellä kuumehoureissa; sitten hän kuoli.
Uljaalle partiopäällikölle ja viholliselleen kapteeni Pietari Longströmille, norjalaiset pystyttivät hautapatsaan Lerfaldin puutarhaan, johon hänet haudattiin. Samassa pikkukaupungissa säilytetään vielä hänen aseitaan, joita hän kaatuessaan kantoi.
Mutta kenraalin kirjeiden mukana Pietari oli viskannut koskeen myös yöllä kyhäämänsä kirjeen, jonka hän oli osoittanut Vehkalahden kirkkoherralle ja jossa hän teki testamenttinsa keltatukkaiselle kihlatulleen. Virran viemänä meni myös vihje hänen tinapullojensa kätköpaikasta. Niitä ei koskaan löydetty, vaikka noita korpraali Forsmanin tiedonantojen pohjalla oikein viranomaisten toimesta sodan jälkeen etsittiin. Ne ovat siellä kiven alla Pajulahden rannassa. Ehkä ne sieltä vielä löytää joku keltatukkatyttö, jolle vaisto sanoo, minkä kiven alla ne ovat.
Santeri Ivalo
HERÄÄ HETKEKSIKIN, TUULI!
AMIRAALI NIILO EHRENSKIÖLD
Kuin kiusaten kirkuivat lokit suurenlaisen sotalaivan ympärillä, joka liikahtamatta lepäsi Riilahden selällä, laajahkon salmen suussa Hankoniemen länsipuolisessa saaristossa. Keski-ikäinen, päivän melkein mustaksi polttama sotaherra, joka yksin seisoi laivan tervaisella, paahteen hautomalla peräkannella, heitti puolittain vihaisen, puolittain kateellisen silmäyksen noita yllään rääkyviä lentäjiä kohti, jotka eivät tarvinneet tuulen apua viilettääkseen aavan meren ylitse, ja hänen katseensa pysähtyi silloin pitemmäksikin ajaksi tarkkailemaan heinäkuun pilvetöntä sinitaivasta. Sileänpuhdas ja imelänkorea se oli vain tänäkin aamuna! Kunpa nousisi idästä teräksenharmaa pilvenlonka, joka kasvaisi ja peittäisi tuon iljettävän sinen!
Mutta ei noussut hattaraakaan miltään suunnalta. Meri lepäsi yltyleensä rasvatyynenä heijastaen peilipinnastaan auringon helottavia säteitä, jotka vaivuttivat koko luonnon nuokkuvaan raukeuteen. Rantakalliot hohtivat kuumuutta, seisova merivesi hajahti tunkkaiselta, ja velttoina kävelivät helteen nuuduttamat merimiehetkin laivan kannella jaksamatta ryhtyä paljon mihinkään. Kaikki elämä oli hervahtanut toimettomuuteen ja unteluuteen, sotalaivatkin lepäilivät siinä salmen suussa kuin syvimmän rauhan hekumassa.
— Ja kuitenkin… tämä on kirottua! Nyt juurihan olisi tulisimman, sisukkaimman toiminnan hetki…
Kiukkuisena ja kärsimättömänä mittaili kiusaantunut sotaherra laivansa tervattua kantta.