Rohkaisevina ja sytyttävinä hänen ohjeensa kaikuivat "Elefantin" kannelta ja täydessä vireessä olikin miesten mieliala, kun ensimmäiset viholliskaleerit sivulta soutaen saapuivat ampumamatkan päähän. Mutta ääneti odottivat saarretut laivat salmessa, ikään kuin eivät olisi ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Kaleerien rintama sakeni, ne soutivat yhä lähemmäs, soutivat varoskellen, mutta vastustajain äänettömyydestä yhä rohkaistuneina, — kenties nuo saarretut sittenkin ottavat kehotukset vaarin ja antautuvat mielisuosiolla…
Silloin vilahti Ehrenskiöldin päällikönlippu komentosillalla ja yhtäkkiä pamahti jyhkeä yhteislaukaus. Sen vaikutus oli tuhoisa; poru pääsi vihollisten laivoista, airot pysähtyivät ja sekaantuivat ja pari laivaa retkahti kallelleen. Toisten täytyi rientää niiden miehistöä pelastamaan. Mutta sitä eivät suomalaiset odottaneet. Uudet laukaukset paukkuivat ehtimiseen ja uusia vaurioita syntyi hyökkääjäin aluksissa. Nekin ampuivat mutta hämääntyneinä ja hutiloiden. Etäämpänä olevat alukset eivät edessä olevain omiensa vuoksi kyenneet tähtäämään salmeen.
Nopeasti venäläiset vetäytyivät silloin tästä ensi hyökkäyksestään selälle jättäen pari kaleeriaan uppoamaan rintamain väliin. Sieltä loitommalta he nyt pommittivat salmea ja ryhtyivät ahdistamaan sivustoilta Ehrenskiöldin pienempiä laivoja, joiden harvat tykit eivät pystyneet kehittämään tulta. Nämä kärsivätkin jo pian pahoja vaurioita, niiden mastoja katkesi ja miehiä kaatui, mutta ne pysyivät vielä sittenkin rintamassa. Ja "Elefantti" ja "Pollux" pitivät keskisalmelta vainoojat edelleen sopivan matkan päässä.
Näin jatkui tiukkaa ampumista toista tuntia. Kömpelön "Elefantin" partaassa ja vesirajassakin oli ammottavia reikiä, verta virtasi sen kannella ja terveillä miehillä oli täysi työ kantaa haavoittuneita ruumaan ja latoa kaatuneita kasoihin tieltä pois. Kaatuneiden tykkimiesten tilalle Niilo-herra määräsi aina uusia; tuli ei saanut hetkeksikään tauota, sillä sen vaikutus venäläiskaleereihin oli edelleen tuhoisa. Niitä siirtyi yksi toisensa perästä siipirikkona rintaman taakse ja toisia upposi siinä silmäin edessä Riilahden syvänteeseen.
Niilo-herran ääni kaikui komeana ja kannustavana komentosillalta, hänen silmänsä ehtivät joka kohtaan, hän korjautti heti pahimmat vauriot ja ylläpiti taistelukuntoa särkyneissäkin aluksissa.
Mutta pienestä laivastosta oli kuitenkin tykki sieltä, toinen täältä jo vaiennut — vihollisen luodit, joita sateli tuiskuna, olivat usein sattuneet arkoihin paikkoihin. Pikkualuksista oli pari jo aivan ääneti, muuan niistä kellui vallan hylkynä. Silloin vihollinen näki hyväksi uudistaa ryntäyksensä. He lähettivät nyt parhaat aluksensa tuleen vallatakseen Ruotsin laivat, niin kauan kuin niistä vielä oli johonkin. Syntyi tuokion hiljaisuus, kun hyökkääjät taas soutivat sivulta eteen ja estivät omiaan ampumasta. Ehrenskiöldkin salli silloin miehilleen pienen lepotauon, jakoi heille ryyppyjä ja voileipiä, ja antoi heidän pyyhkiä hien naamoistaan, joita vihollistulen lisäksi yhä helottava aurinko paahtoi. Kannelta hävityksen jäljet raivattiin taas pois ja hätäilemättä miehet asettuivat jälleen ampuma-aukoilleen. Mutta tykkejä ei nytkään laukaistu, ennen kuin hyökkääjät olivat aivan lähellä — silloin oli vaikutus taas tepsivä.
Mutta tulitus ei ollut enää äskeisen veroinen, sen Niilo-herra saattoi heti huomata; hänen tulikirnuistaan oli moni jo vaurioitunut ja miehistäkin rupesi olemaan puute. Vihollinen vetäytyi kyllä taaskin loitommaksi, mutta se ahdisti sieltä nyt sitkeästi ja sisukkaasti välittämättä omista vaurioistaan, — sekin oli jo kiihtynyt. Ja Niilon molempien keskustan laivojen kunto oli niin pelottava, että hän näki lopun lähestyvän. Miehiä virui siellä vieri vieressä, eikä haavoittuneita enää ehditty korjata pois. Ja jo iski romahtava mastonkappale itseään amiraaliakin olkapäähän, niin että hän verta vuotavana hetkeksi tuupertui sillalle. Masennus jo valtasi "Elefantin" jäljellä olevan miehistön, joka luuli päällikkönsä saaneen surmansa. Mutta hänpä nousikin siitä tuokion kuluttua, repaleisena tosin ja verissään ja oikea käsivarsi hervottomana; mutta hänen äänensä oli edelleen heleä ja rohkaiseva, ja vasemmalla kädellään hän heilutti herkeämättä miekkaansa joukkoaan ohjatessaan.
Taistelu jatkui. Mutta Niilo huomasi sen hetki hetkeltä talttuvan. Ainoastaan parista hänen pikkulaivastaan tuprahti enää tulta. "Polluxinkin" ammunta heikkeni arveluttavasti; se laski jo korkean viholliskaleerin niin lähelle itseään, että venäläiset kivääreillään pääsivät sen miehiä teurastamaan, ja ennen pitkää tuo jättiläinen iski valtaushakansa "Polluxin" partaaseen. Siellä taisteltiin nyt teräasein mies miestä vastaan kuin manterella ikään.
Niilo oivalsi, että sama uhka oli pian "Elefantillakin" edessään, sillä sen laidan tykit, joka oli koko ajan ollut vihollista vastassa, olivat melkein kaikki jo käyttökelvottomia. Hän päätti silloin kesken taistelun tiimellyksen koettaa kääntää laivansa ehyen kyljen vihollista vastaan. Se kävi tässä rasvatyynessä salmessa ainoastaan ankkurien avulla vipuamalla ja vei paljon aikaa; sillä välin pääsi iso vihollisalus jo arveluttavan lähelle kaataen "Elefantin" kannelta miehistön rippeitä. Mutta laiva kääntyi kumminkin ja sen eheistä tykeistä räjähti yhtäkkiä yhteislaukaus tuota liian lähelle uskaltautunutta vihollisalusta vastaan. Koko tuo valtaisa jättiläinen aivan kuin parahti; sen liitokset halkeilivat, se ryyppäsi sivun täydeltä vettä ja vajosi verkalleen miesten kirkuessa, painui lopuksi kuin kivipaasi siihen paikkaan veden pulpahtaessa korkealle sen hukkumasijoilta. Hetkeksi vihollinen hätkähti tätä odottamatonta vastaiskua, mutta suuttuneina lukuisat vihollisalukset soutivat samassa tykkinsä tyhjentäneen "Elefantin" kimppuun ampuen sitä nyt yhtaikaa joka puolelta.
Niilon lippulaiva oli näet enää yksin taistelemassa, joten kaleerien oli helppo se kiertää. Ruotsalaiset pikkulaivat olivat osaksi uponneet, osaksi ne oli vallattu ja vieraskielinen voitonhuikkaus "Polluxin" kannelta ilmoitti, että sekin oli jo joutunut vihollisten käsiin. Ehrenskiöld tarttui nyt ainoalla terveellä kädellään kivääriin ja kehotti miehiään tekemään samoin, sillä tykkejä ei enää ehditty ladata. Mutta toivotonta oli sellainen taistelu huvenneella väellä. Viholliskaleeri souti kohti ja laski mieshukasta välittämättä "Elefantin" kylkeen. Niilon kädestä ammuttiin kivääri pois, hän sai uuden pahan haavan reiteensä ja hänen katseensa sumeni. Hän näki hyökkääjäin jo nousevan laivansa kannelle, näki miestensä tähteiltä temmattavat aseet… Kohtalon hetki oli siis nyt tullut. Ja hänessä oli vielä henki…!