— Mikä meteli täällä! Hillitkää suunne ja säilyttäkää järjestys. Ei ole vielä maailmanloppu käsissä.
— Kenraali! kuiskivat miehet ja vaikenivat.
Niin, kyllä he tuon miehen pimeässäkin tunsivat. Hän oli päivällä taistelussa johtanut ratsuväkeä ja kuumimmankin temmellyksen keskellä, ylivoimaisen vihollisen käydessä joka suunnalta kimppuun, he olivat kuulleet tuon saman äänen. Yhtä tyynenä ja lujana se oli kaikunut silloinkin ja saanut heidät kuolemaa halveksien syöksymään eteenpäin ja jännittämään viimeisetkin voimansa.
Syksyllä Lewenhauptin mukana pääarmeijaan tulleet olivat vasta eilen lähemmin tutustuneet tuohon mieheen, mutta vanhemmat soturit tunsivat kenraalimajuri Kaarle Kustaa Creutzin jo Puolan taistelutanterilta.
Päivä alkoi valjeta. Oli saavuttu Nova-Sanzaran kylän luo ja kostealla nurmikolla olivat sotilaat levänneet hetkisen. Kuningas oli nostettu erääseen tuparähjään, hänen haavoittunut jalkansa oli uudelleen sidottu ja kuumeen puna poskillaan hän oli kotvan uinahtanut. Mutta auringon noustessa venäläistä ratsuväkeä näyttäytyi Pultavan suunnalla ja matkaa oli jälleen jatkettava. Kuningas nostettiin uudelleen vaunuihin haavoittuneen kenraali Hårdin rinnalle, drabantit nousivat satuloihinsa ja niin jatkettiin taivallusta kohti Dnjepriä.
Creutz ratsasti hetken aikaa kuninkaan vaunujen rinnalla, mutta sitten hän jättäytyi jälkeen huolehtiakseen järjestyksestä jälkijoukoissa ja torjuakseen venäläisten mahdolliset hyökkäykset. Hänen lähestyessään kuormastoa vallitsi siellä suuri sekamelska ja hälinä. Muutamia kuormahevosia oli sortunut tielle, pari painavaa vankkuria oli särkynyt ja sen johdosta oli koko kuormasto pysähtynyt.
Muutamalla sanalla Creutz vaimensi metelin, minkä jälkeen hän viittasi luokseen kuormastoa johtavan upseerin.
— Meidän on mahdotonta tällä tavoin jatkaa matkaa, ellemme mieli joutua tekemisiin vihollisen kanssa, hän sanoi tälle. — Hajottakaa kaikki raskaammat kuormarattaat, jakakaa arvokkain sisältö miehistön kesken ja antakaa hevoset haavoittuneiden ja heikkovoimaisten käyttöön. Loput sytyttäkää tuleen.
— Mutta…, epäröi upseeri, — kenraali Lewenhaupthan ehdotti eilen Pultavasta lähdettäessä samaa, mutta kuningas kielsi sen jyrkästi.
— Tehkää kuten sanoin.