— Teidän majesteettinne, täällä on moni sitä mieltä, että Teidän majesteettinne olisi pelastauduttava Dnjeprin toiselle puolen. Mutta minä uskallan olla toista mieltä. Mikä odottaa Teidän majesteettianne tuolla virran takana? Suoranainen perikato. Siellä te joudutte yksin taistelemaan koko maailmaa vastaan. Mutta täällä, uskollisten joukkojenne keskellä te olette paljon paremmassa turvassa. Sen vuoksi minä rukoilen sydämestäni Teidän majesteettianne pysymään täällä.
— Yksin koko maailmaa vastaan, toisti kuningas itsekseen ja hänen silmiinsä syttyi Creutzin niin hyvin tuntema hehku, joka niissä nähtiin aina taistelun alkaessa. Hän kohosi ryntäilleen ja lausui tavalliseen tinkimättömään tapaansa:
— Käskekää panna kaikki kuntoon ylimenoa varten. Kuljen jo tänä iltana Dnjeprin toiselle puolen.
Creutz kumarsi syvään, niin syvään, että hän hyvin saattoi kätkeä sen tyytyväisen hymyn, minkä kuninkaan sanat olivat hänen huulilleen houkutelleet. Sitten hän poistui takaperin teltasta.
Uteliaina toiset kenraalit kerääntyivät hänen ympärilleen. Creutz seisoi heidän keskellään hymyillen ja hansikkaitaan heiluttaen.
— No, saitko lapsen taivutetuksi? kysyi Lewenhaupt, jota Creutzin hymy alkoi ärsyttää.
— Hänen majesteettinsa käskee panna kaikki kuntoon joen ylitystä varten. Se tapahtuu jo tänä iltana.
— Olisiko se mahdollista? epäili Lewenhaupt, mutta Creutzin hymy tarttui toisiinkin ja nopeasti ryhdyttiin käskyä toteuttamaan.
Oli saatu hankituksi muutamia veneitä. Kahteen niistä sovitettiin kuninkaan vaunut ja niihin kannettiin illan hämyssä kuningas. Kun hän oli hyvästellyt armeijaan jäävät ylimmät upseerit sekä antanut viimeiset määräyksensä, joista tärkein oli se, että vihollisen vangiksi ei saanut antautua, drabantit tarttuivat airoihin ja lautta irtautui rannasta.
Creutzin kasvoilta oli hymy ehtinyt jo hävitä, ja ajatuksiinsa vaipuneena hän seisoi rannalla niin kauan kuin lauttaa hiukankaan näkyi.