— Näin kulkee nyt tuntemattomiin kohtaloihin se rakas lapsi, jota me vertamme vuodattaen olemme seuranneet halki puolen Eurooppaa, hän lausui itsekseen. — Miehuutta meiltä on vaadittu tähän saakka, mutta kaksin verroin enemmän sitä vaaditaan tästä lähtien. Lehti on kääntynyt ja vastoinkäymisten päivät ovat alkaneet.
— Ne alkoivat jo vuosi sitten, silloin kun kuningas päätti tehdä tämän onnettoman Ukrainan retken, katkaisi lähellä seisova Lewenhaupt hänen yksinpuhelunsa.
— Niin, mutta älkäämme häntä syyttäkö, sillä kaikessa tässä on tapahtunut Jumalan tahto. Minulla on muuten varma aavistus, että me näimme hänet nyt viimeisen kerran.
— Samaa minäkin ajattelen, myönsi Lewenhaupt, — ja kuinka me häntä arvostelemmekin, niin rukouksissamme tulemme häntä aina muistamaan.
— Amen! vastasi Creutz ja molemmat he lähtivät täyttämään raskaita velvollisuuksiaan, sillä heidän kummankin johtoon oli kuningas uskonut sotajoukon.
Kaarle-kuninkaan lähdettyä vallitsi armeijassa entistä toivottomampi mieliala. Sotaneuvottelussa kannattivat toiset, niiden joukossa Creutz, taistelua sekä yritystä pelastautua Vorsklan yli tataarien kaanin alueille, josta saattoi sitten pyrkiä kuninkaan tuntumaan. Mutta toiset pitivät kumpaakin näistä toivottomana yrityksenä, ja itse Lewenhaupt oli alakuloinen ja epävarma. Mitään yhtenäistä ja varmaa päätöstä ei saatu aikaan.
Tällä kannalla olivat asiat, kun leiriin saapui hurjasti ratsastava, valkoista lippua huitova venäläinen upseeri, joka osoittautui ruhtinas Menshikovin lähetiksi.
Hän oli tullut ehdottamaan ruotsalaisille antautumista.
Samalla levisi sotajoukkoon tieto venäläisten lähestymisestä. Sotilasten hämmentyneissä aivoissa paisui vihollisten lukumäärä hetki hetkeltä. Puhuttiin kolmestakymmenestä tuhannesta venäläisestä, jotka tykkeineen olivat miehittäneet Pultavan puoleiset ylängöt. Pelko ja sekasorto armeijassa kasvoi. Tylsästi sotilaat tuijottivat upseereihinsa, jotka komensivat heitä asettumaan paikoilleen riviin.
— Mitä Herran nimessä tästä tulee? huusi Lewenhaupt epätoivossaan toisille kenraaleille. — Näettehän, hyvät herrat, missä tilassa sotajoukko on! Onko järjellistä, onko tarkoituksenmukaista tällaisissa oloissa yrittää taistelua?