— Hm, silloin olisivat asiat varmaankin kokonaan toisin näillä maanäärillä, virkahti eversti. — Mutta kas kuinka hän asettaa itsensä alttiiksi meikäläisten kuulille. Koetetaanpa, eivätkö kanuunamme saa hänestä urakkaa.
He astuivat lähimmälle ampuma-aukolle, jonka tykki huolellisesti suunnattiin tsaaria kohti. Eversti itse asetti sytyttimen sankkireiälle.
Kun se valtava tomupilvi, jonka laukaus oli nostattanut venäläisen patterin ylle, alkoi haihtua, he näkivät tsaarin heilauttavan kättään linnoitusta kohti sekä sitten peräytyvän suojaan patterin taakse.
— Ei hän ole meidän saavutettavissamme, sanoi eversti pettyneenä.
Päivän kuluessa kiihtyi venäläisten tulitus, niin että taukoamaton jyrinä ja pauke täytti tienoon. Muurit murtuivat monin paikoin ja ennen kuin aukot yön hetkinä oli ehditty tukkia, aloittivat viholliset päivän sarastaessa yleisen rynnäkön. Joka suunnalta läheni linnaan lotjia ja hirsilauttoja, kaikki täynnä vihreätakkeja musketteineen ja rynnäkkötikkaineen. Syntyi vimmattu taistelu, jossa linnan kolme ja puoli sataa puolustajaa sai osoittaa mihin he kelpasivat ja että he olivat vanhan suomalaisen soturimaineen arvoisia. Rynnäkkö lyötiin takaisin.
— Sinähän olet ilmetty raivotappelija, sanoi eversti Kivekkäälle, jonka taistelua muurin aukossa hän oli kammonsekaisella ihastuksella hetkisen seurannut.
— Soisin, että minulla olisi kahdenkymmenen miehen voimat omaini lisäksi, sanoi Kivekäs pahoin lohkeillutta, veristä miekkaansa silmäillen.
Kahdesti päivän kuluessa venäläiset uudistivat vielä rynnäkkönsä. Kummallakin kertaa heidät lyötiin takaisin. Heidän kaatuneitaan oli kasoittain muurien juurella ja Nevan aallot kuljettivat alaspäin miehettömiksi jääneitä hirsilauttoja, aseita ja kaatuneiden ruumiita. Kokonaista kuusituhatta miestä menettivät venäläiset sinä päivänä.
Eversti Schlippenbach piti upseereineen sotaneuvottelua, sillä äsken oli tsaari tarjonnut heille kunniallista antautumista. Huomattiin, että ampumavarat olivat aivan lopussa, muonaa ainoastaan viikkokaudeksi ja miehet lopen uupuneita. Linnan puolustamista ei voitu enää paljonkaan pitkittää. Päätettiin siis hyväksyä tsaarin antautumisehdotus, jonka mukaan puolustajat saivat aseineen vapaasti lähteä linnasta.
Ennen kuin antautumisesta ruvettiin neuvottelemaan, Kivekäs astui everstin eteen ja pyysi lupaa jäljellä olevine miehineen poistua linnoituksesta. Syyksi hän ilmoitti yksinkertaisesti sen, ettei hän voinut eikä tahtonut antautua venäläisille. Eversti suostui hänen pyyntöönsä, koska oli syytä pelätä, että venäläiset tekisivät antautumisehdoissa häneen nähden poikkeuksen, hän kun ei kuulunut varsinaiseen sotaväkeen ja etenkin kun hänen nimensä oli venäläisten keskuudessa tunnettu ja pelätty.