— Onpas se varhainen vieras, ihmetteli kenraali niistäen rätisten palavaa talikynttilää. — Onko hän meikäläisiä?
— Kyllä, ja pappi, ellen erehdy.
— Saata hänet sisään.
Hetken kuluttua huoneeseen astui kookas mies yllään huurteinen lammasnahkaturkki.
— Ai, tekö, pastori? Ja ihan ilmielävänä? ihmetteli kenraali tuntiessaan tulijan suomalaiseksi pastori Lauraeukseksi. — Olette saanut siis tiedon pappeinkokouksestamme ja olette vaeltanut tänne Tobolskista saakka.
Lauraeus, joka oli viikkoja kestäneen matkan jälkeen juuri saapunut Moskovaan, heitti turkin yltään ja istuutui takkavalkean ääreen yhdessä kenraalin kanssa, joka innokkaasti alkoi kysellä Tobolskin kuulumisia.
— Mitään erinomaisempaa ei seurakunnassamme ole sattunut sitten kun viimeksi teille kirjoitin, kertoi Lauraeus.
— Kapteeni Creutz, veljenpoikanne, lähettää teille sydämelliset terveisensä ja kiittää saamastaan kirjasta.
— Se oli Arndtin "Totinen kristillisyys", jonka hänelle lähetin. Tiedättekö, onko hän sitä myöskin tutkistellut?
— Kyllä, ja hänessä itää Herran sana. Hän on seurakuntamme nuhteettomimpia jäseniä.