— Teettepä minut todella iloiseksi. Entä kuinka vangit tulevat toimeen ja toimiiko koulunne jatkuvasti?
— Toimeentuloon nähden ei ole pahempaa valittamisen syytä. Miesten opittua eri ammatteja meillä on ollut puuttumaton jokapäiväinen leipä. Nykyään meillä on siellä nahkurin työhuonekin, jossa työskentelee useita upseereja. Koulu menestyy hyvin, kun venäläisten ja tataarien antamien lahjojen avulla saimme kouluhuoneen korjatuksi. Oppilaita siinä on nykyään yhdeksättäkymmentä. Jumalanpalveluksia pidämme säännöllisesti ja tavat paikkakunnalla ovat huomattavasti parantuneet.
— Niin, niin, minun sanani ei pidä tyhjänä palajaman… Jumala on siunannut pyrkimyksemme, ja olomme täällä Baabelin virtain partailla on muodostunut siedettävämmäksi kuin alussa uskalsimme toivoakaan. Mutta kuulkaahan, kuinka lohduttavasti Francke meille taas kirjoittaa. Toimitan tästä jäljennöksen teidän matkassanne Tobolskiin.
Hän alkoi lukea kirjettä pastorille keskeyttäen tavan takaa huudahduksilla sellaisilla kuin: — Kuinka syvälle se mies onkaan Jumalan tuntemisessa päässyt!
— Ja katsokaapas, mitä muuta hyvää hän meille taas on lähettänyt, hän sanoi kirjeen lukemisen lopetettuaan ja astuen laudanpätkistä kyhätyn hyllyn ääreen, jossa oli monia erikokoisia paketteja ja nahkakukkaroita. — Täällä on lääkkeitä, rahalahjoja ja kirjoja meikäläisille. Osan niistä saatte mukaanne Tobolskiin.
Rakuuna ilmoitti aamiaisen olevan valmiina ja he asettuivat pöytään, jossa oli mustaa venäläistä limppua, lämmitetty lihankimpale, tattariryynivelliä ja kaljaa.
— Piper-raukan kohtalo minua syvästi huolettaa, puheli kenraali aterian aikana. — Meillä on syytä erikoisesti sulkea hänet rukouksiimme. Häntä muistaessani tuntuu oma asemani liiankin hyvältä ja suorastaan ansaitsemattomalta. Ja entä maanmiehenne, majuri Sprengtport, joka sai toista vuotta kitua kahleissa maanalaisessa vankiluolassa. Nyt hänellä on sentään jo vapaammat olot. Kuta kiinteämmin me vain jaksaisimme Herraan turvata, sitä vähäpätöisemmiltä tuntuisivat tämän hetken vaivat.
Yksinkertaisen ateriansa lopetettuaan he veisasivat virren säkeistön, johon ovelle ilmestynyt rakuunakin yhtyi.
— Ja nyt lähdemme pastori Nordbergin luo, sanoi kenraali heidän pöydästä noustuaan. — On ilo tavata taas eri suunnalta saapuneita kohtalotovereita.
Niin kuluivat kenraali Creutzin päivät ahkerassa työssä ja jumalansanan viljelemisessä. Vuosi vuodelta hän syventyi yhä enemmän pietismin henkeen, joka hänen kauttaan levisi hajallaan olevien vankienkin keskuuteen. Vankeuden vaivat ja kalvava koti-ikävä olivat omiaan suuntaamaan heidän ajatuselämänsä iäisyysasioihin. Niinpä kehittyi kenraali Creutzin veljenpojastakin vakava pietisti, samoin kuin useista muistakin upseereista. Siitä saivat näinä vaivojen ja vastoinkäymisten vuosina voimaa myöskin monet kotimaassa toimivat soturit, muiden mukana kenraali Armfelt.