Levisipä sitten vihdoin Moskovaan ja aina Siperian äärille uutinen, joka sai kohtaloonsa alistuneet sydämet riemusta sykähtelemään: rauha oli tehty ja sotavangit saivat palata kotimaahan. Eri suunnilta heitä virtasi kokoon, ja niin alkoi vaellus kauan ikävöityä kotimaata kohti. Kuin Israelin lapset Baabelin vankeudesta he palasivat itäiseltä maalta länteen.
Kuusikymmenvuotias, harmaatukkainen mies oli jo kenraali Creutz kotimaahan palatessaan. Seitsemän vuotta eli hän vielä rauhanteon jälkeen pysyen loppuun saakka lujana siinä jäyhässä pietistisessä maailmankatsomuksessaan, johon hän vankeusvuosinaan oli kasvanut. Samoin oli laita hänen veljenpoikansakin, joka loppuikänsä vietti hengellisten harrastusten ja rauhaisan kotielämän piirissä sukukartanossaan Pernajassa. Heidän ja heidän hengenheimolaistensa kautta tuo syvällinen pietistinen uskonsuunta juurtui Suomen maaperään — suureksi siunaukseksi suomalais-kansalliselle valtioelämälle ja kulttuurille, kuten tuleva aika oli osoittava.
Kyösti Wilkuna
ISONVIHAN NUIJAMIEHET
GABRIEL PELDAN
Ilmajoen pappilan vanha rovasti istui eräänä lämpöisenä kesäpäivänä työhuoneessaan ahkerasti kirjoittaen. Hän oli kookas, lihavahko ja hyväntuulisen näköinen pappi, jonka harmaja tukka oli kähärä ohimoilta, kasvot ilmeikkäät ja liikkeet vilkkaat. Paperit heilahtelivat nopeasti hänen käsissään, kun hän niitä selaili ja järjesteli ja taas tarttui hanhensulkaansa.
Mutta hän olikin siinä nyt mielityössään. Tämä pappismies, Gabriel Peldan, oli näet päätoimensa ohessa innostunut vanhoihin suomalaisiin runoihin, joita hän oli keräillyt kansan keskuudesta, laulunkatkelmiin Lemminkäisestä ja Joukamoisesta, ja nyt vanhoilla päivillään hän kokoili ja kirjoitteli joutoaikoinaan näitä muistiinpanojaan.
Silloin astui huoneeseen solakka, verevä neito, jolla oli kukkaskiehkura kultaisessa tukassaan, sipsutti sievästi ukon luo ja virkkoi:
— Ettekö muista, isä, että tänään on syntymäpäiväni — täällä vain sisällä istutte ja kirjoittelette. Juhlapöytä on katettu ulkosalle lehtimajaan, tuomen alle, toiset odottavat siellä…
— Tulen, tulen, lapseni, pistän vain Joukahaiset piiloon…