Muori pauhasi kiukuissaan voimatta kumminkaan olla hymähtämättä hänkin vahingolleen ja ukko tuli tyytyväisenä meille kertomaan:
— Muutamia vuosia sitten riitelivät pojat tässä perinnöistä ja maan jaoista ja vähältä jo käräjiin toisiaan vetivät. Me vanhat jo heittäysimme syytingille. Mutta sitten pojille tuli semmoinen iili, että Ameriikaan heidän pitää päästä. Yksi toisensa jälestä heitti perintöriidat ja maanoikeutensa toiselle ja matkusti pois, ja niin me tässä taas kahden hoidetaan isännyyttä…
Saattajia ei ollut muita ketään kotosalla, ja kun vanhuksia emme arvelleet voivamme pyytäkään soutajiksi, mietimme jo lähteä etempätä hakemaan. Silloin ukko ikäänkuin sivumennen tuumasi eukolleen, että "ethän sinä mahtaisi jaksaa lähteä toiseksi soutamaan, jos minä tästä lähtisin näitä vieraita pikkuveneellä viemään…?"
— Miks'en se minä jaksa siinä missä sinäkin… kunhan tässä leivät saadaan uunista… eikä se sulla taas vene yksin tulisikaan takasin.
— Tulisikin se, mutta kun jaksanet…
Leivät saatiin uunista ja lähdettiin rantaan. Vaari varoitti muoria ottamaan lämpimämmän nutun mukaansa sateen varalta ja muori muistutti vaarille samaa. Kirves olalla käveli vaari edellä muka reippaan ja teerevän näköisenä, ja katseli aina taakseen että mitenkä se eukko sieltä pääsee kankeilla jaloillaan, kun tie rantaan kulki suon poikki ja pyöreitä portaita myöten piti hyppiä. Mutta tarkkaan sai ukko itsekin katsella mihin jalkansa laski, ja kun hän muutaman kerran juuri eukostaan huolehtiessaan rupesi horjahtamaan pyörivältä polalta, säpsähti eukko ja torui että "katso eteesi, kyllähän minä täältä; paremmin suoriudun". Mutta rantaan tullessaan, kun me muut jo olimme kuivalla maalla, liukahtivat eukolta äkkiä jalat ja hän hulahti kahdenreisin portaalle istumaan, eikä päässyt siitä mihinkään.
— Säret itsesi, huolitteli ukko apuun rientäessään. Kun minä pyysinkin sinua mukaan, kankeathan sinulla jalat ovat… Kasteli hameensa muori parka aivan likomäräksi, eikö lie saappaihinkin jo vesi päässyt…
— Eikä päässyt ja kesä kuivaa, älä siinä hätäile, porisi eukko helmojaan väännellen, mutta ilmeisesti häpeissään kun se hänelle taas oli pitänyt vahinko sattua.
Eukko asettui soutamaan, niinkuin tapa vaatii naiselta, ja veti ravakasti alkumatkasta, Mutta pian ilmestyi vikaa hankavihtoihin ja toinen airo oli kiero. Ja niin rupesi taas sydänalaakin kouristamaan…
— Piippukin jäi kotiin, olisi edes saanut savut vedetyksi sydämmeensä.